Lentokiellossa olevat Dreamlinerit ovat jo moninainen ongelma

 Dreamliner_delay_1Boeingin 787 Dreamlinerin 16. tammikuuta alkanut lentokielto aiheuttaa ongelmia ympäri maailman. Kaikki toimitetut 49 Dreamlineria seisovat parkissa täyttäen lentoasemien asematasoja. Uusien koneiden toimitukset viivästyvät ja lentoyhtiöt ovat vaikeuksissa reittiensä kanssa. Boeingilla on edessään melkoisesti rahanmenoa.

 Boeingin Dreamlinereiden lentokiellon jatkuminen kasvattaa kustannuksia kaikilla osapuolilla. Tutkimukset  ja lentokielto jatkuvat koska akkuongelman lopullinen syy on edelleen selvittämättä.

Lopullinen maksajan rooli langennee amerikkalaisvalmistajalle. Yhtiön kassatilanne on vakaa mutta mahdollisesti kuukausia jatkuva lentokielto syö sitä kovaa vauhtia. Pitkäksi venyvä lentokielto vaikuttaa rajusti Boeingin vuoden 2013 tulokseen.

Dreamliner_delay_2Boeingin kustannukset kasvavat valmistettujen koneiden vakuutusmaksujen, toimitusten viivästymisen, lentoyhtiöiden varakoneiden leasingmaksujen myötä. Rahaa ei tule sisään, kun valmistuneita koneita ei voida luovuttaa asiakkaille. Pelkkä toimitusten viivästyminen puolella vuodella vaikuttaa Boeingin kassavirtaan yli miljardilla dollarilla.

Pohjolassa Boeingin vaikeudet näkyvät ensisijaisesti JAL:n Tokio-Helsinki -reitin aloituksen viivästämisenä. Norwegian joutunee avaamaan kaukoliikenteensä korvaavilla leasing-koneilla ja Euroopan ensimmäinen Dreamliner operaattori LOT on talousvaikeuksissa jo ilman uuden kaukoliikennekoneensa lentokieltoa.

Sijoittajat luottavat Boeingin vaikeuksista huolimatta, sillä osakekurssi ei ole sukeltanut kolmea prosenttia enempää tammikuusta lähtien. Airbusin osake sen sijaan on pudonnut samalla aikavälillä 11 prosenttia.

Lentokielto voi jatkua vielä kuukausia ennen tilanteen ratkeamista. Mahdollinen perinteisen akkuteknologian tyyppihyväksyntä Dreamlineriin tai lentokiellon aiheuttaneiden litium-akkujen ongelman ratkaisu ei tapahdu käden käänteessä.

Tehtaiden pihat täyttymässä

Boeing_tehdasBoeingin tehtaiden valmistuslinjat täyttävät asematasot valmiilla Dreamlinereilla North Charlstonissa ja Paine Fieldissä. Värikäs pyrstörivistö Seattlen pohjoispuolella olevan Paine Fieldin linjastolta koostuu  LOT:n, Thompsonin ja China Southern Airlinesin koneista. Etelä-Carolinan tehtaan pihalla seisoo joukko Air Indian Dreamlinereita. Tehtaat ovatkin lennättäneet muita konetyyppejä pois lentokiellossa olevan 787:n tieltä.

Lentokiellon aiheuttamat viiveet  Dreamlinereiden toimituksissa saattavat viivästyttää kokoonpanolinjan tuotantovauhdin kasvattamista. Dreamliner-ohjelma on vasta alkutaipaleellaan ja kulut ovat korkeat. Linjaston nopeuttaminen olisi tärkeä askel kustannusten laskemiseksi.

Boeing on ilmoittanut nostavansa kokoonpanolinjan nopeutta vuoden puolivälissä seitsemän koneen tuotantovauhtiin. Vuoden 2013 loppuun mennessä olisi määrä valmistua jo 10 Dreamlineria kuukaudessa. Boeingin ilmoittamaan 1100 Dreamlinerin "break even pointiin" on vielä tuotannon nopeutuksenkin jälkeen pitkä matka.

Dreamliner_delay_3Suurimmat Dreamliner operaattorit ovat JAL, ANA ja United Airlines. Muut Dreamliner operaattorit ovat LAN Airlines, Qatar Airlines, Air India, Ethiopian Airlines ja talousvaikeuksissa painiskeleva LOT.

Boeingin Dreamlineria on tilattu kaikkiaan lähes 900 kappaletta.