Lentoliikenteen päästökauppa vain EU:n sisäisille lennoille

Airbus_A340_flyingLentoliikenteen päästökauppa koskee vuoden 2017 alkuun asti ainoastaan EU:n sisäisiä lentoja, todetaan parlamentin torstaina hyväksymässä esityksessä. Kaikki EU:sta lähtevät tai EU:hun saapuvat lennot kuuluisivat päästökaupan piiriin vuodesta 2017 alkaen. Säännöissä edellytetään myös, että EU-maiden on ilmoitettava, miten ne käyttävät päästöoikeuksien huutokaupasta saadut tulot.

"Ympäristön kannalta kompromissiesitys on parempi kuin neuvoston tai komission esittämät vaihtoehdot. Kiitän kollegoitani heidän tuestaan tälle esitykselle", Peter Liese (EPP, Saksa) totesi keskiviikkona.

arlamentin täysistunto hyväksyi parlamentin ja neuvoston kompromissiesityksen äänin 458 puolesta, 120 vastaan ja 24 tyhjää.  Aiemmin maaliskuussa parlamentin ympäristövaliokunta ei hyväksynyt ehdotettua kompromissia.

"Keskeinen kysymys liittyy lentoliikenteen päästökaupan laajuuteen. Lentoliikenteen päästökauppa toimii koko laajuudessaan taas vuoden 2016 jälkeen. Emme voineet hyväksyä neuvoston ehdotusta jatkaa niin sanottua stop the clock -poikkeusta vuoteen 2020 asti. Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) seuraava yleiskokous pidetään 2016. Mikäli silloin ei saada aikaan kansainvälistä sopimusta, ei ole perusteita jatkaa poikkeusta neljällä vuodella", Liese jatkoi.

Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö (ICAO) päätti 38. yleiskokouksessaan, että se sopii vuonna 2016 kansainvälisestä lentoliikenteen päästöjen markkinapohjaisesta järjestelmästä (MBM). MBM-järjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2020.


Avoimuutta päästökaupasta saatujen tulojen käyttöön

Parlamentin jäsenten vaatimuksesta jäsenmaiden on jatkossa ilmoitettava, miten ne käyttävät päästöoikeuksien huutokaupasta saadut tulot. Saatavat tulot tulisi käyttää ilmastonmuutoksen torjumiseen ja siihen liittyvän tutkimuksen rahoittamiseen (esim. vähäpäästöinen liikenne, ennen kaikkea ilmailu ja lentoliikenne). Päästökaupasta saatujen tulojen käytön avoimuus on keskeistä unionin kansainvälisten sitoumusten tukemisessa, parlamentin jäsenet korostavat.

Lain voimaantulo edellyttää vielä, että EU:n ministerineuvosto hyväksyy esityksen.

Lue myös: