Lex Malmi -kansalaisaloite kerää nimiä ennätystahtiin ja 10. elokuuta kansalaisaloite.fi -palvelussa avattu aloite ylittää pian jo 10 000 kannatusilmoitusta. Tavoitteena on säätää laki turvaamaan Malmin historiallisen lentoaseman tulevaisuus.
Malmin lentokenttäalueesta ehdotetaan säädettäväksi laki, joka säilyttää alueen käyttötarkoituksen. Laissa säädettäisiin, että Helsinki-Malmin lentopaikka säilytetään kokonaisuutena, joka mahdollistaa kaupallisen ja ei-kaupallisen siviili-ilmailun. Aluetta olisi myös mahdollista käyttää valtion ilmailuun sekä sotilasilmailuun. Sekä kulttuuriympäristöarvot että ilmatila halutaan myös sisällyttää lain piiriin.
Kansalaisaloitteen on koonnut yli 20 yksityishenkilöä eri puolilta Suomea. Aloitteen valmisteluun osallistuneet toi yhteen syvä huoli Malmin arvojen ja merkityksen säilymisestä. Kansalaisaloitteen vireillepanijat ovat Kim Korkkula, Mikko Saarisalo ja Juha Krapinoja.
”Malmin toiminnan jatkumisella on ratkaiseva merkitys koko maan ilmailuelinkeinojen tulevaisuudelle ja maamme kulttuurihistorialle. Sillanpääasemana pääkaupunkiin Malmin kenttä parantaa myös maakuntien yritysten toimintaedellytyksiä”, sanoo helsinkiläinen Juha Krapinoja, yksi aloitteen tekijöistä.
”Kentän kohtalosta päättäminen on valtiollisen tason asia. Lentokentällä on selkeä ylikunnallinen luonne. Kansan enemmistön tuki kentälle on selvä ja toivonkin että jokainen Suomen ilmailun tulevaisuutta ja maamme kansainvälistä kulttuurimainetta arvostava käy osoittamassa sen käymällä allekirjoittamassa aloitteen kansalaisaloite.fi -palvelussa”, sanoo hanketta käynnistämässä ollut rovaniemeläinen Kim Korkkula.
”Elinkeinoelämällä on tarve joustaville yhteyksille maakunnista pääkaupunkiseudulle ja maailmalle. Lentäminen on nopeimmin yleistyvä liikkumisen muoto maailmassa. Lentokoneteknologiassa edetään sähkömoottoreihin seuraavan 10-15 vuoden aikana. Malmin lentokenttä tarvitaan harvaan asutussa Suomessa joustavaa, älykästä liikkumista ja syöttöliikennettä varten.”, korostaa Kirkkonummella asuva Mikko Saarisalo.
Malmin lentoaseman ystävät ry pitää aloitteen viestiä valtiovallalle vahvana. Lentoasemalla järjestettiin viikonloppuna Malmi 80th Anniversary -lentonäytös, jossa juhlistettiin vuonna 1936 valmistunutta vireää lentoasemaa.
Tapahtumassa olivat mukana mm. Malmin lentoaseman ystävät ry sekä Perussuomalaiset, joiden esittelypisteillä saattoi täyttää virallisen Lex Malmi -kannatusilmoituslomakkeen.
”Kansalaisaloite on perusteellinen ja kattaa hyvin lentokentän toiminnan arvokkaat osa-alueet. Kansalaiset ovat aktivoituneet eri puolilla Suomea laajalti Malmin lentokenttäasiassa. Lakkautusuhka koetaan painostavana ja asia koko kansan yhteisenä”, sanoo Timo Hyvönen, yhdistyksen puheenjohtaja.
"Saimme näytösviikonlopun aikana kerättyä toista tuhatta kannatusilmoitusta Lex Malmi -hankkeeseen", kertoi Hyvönen Lentoposti.fi:lle
Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa. Uutisen julkaisuaikaan maanantaina 15. elokuuta kello 14.10 kannatusilmoituksia oli jo 9 182 kappaletta.
Kansalaisaloite.fi: LEX MALMI, Laki Helsinki-Malmin lentopaikasta
Alla tilanne kansalaisaloite.fi -palvelussa:
Lentoposti.fi uutisoi Lex Malmi -kansalaisaloitteesta heti 10. elokuuta: