Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen liikennepalvelulain toiseksi vaiheeksi. Ehdotuksella täydennettäisiin liikenteen palveluista annettua lakia niin, että se kattaisi koko liikennejärjestelmän lentoliikenne mukaanlukien. Uuteen lakiin (LVM/905/03/2017, 27.04.2017) koottaisiin lento-, meri- ja raideliikenteen markkinoita koskevat säädökset siten, että ne muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden ensimmäisessä vaiheessa lakiin sisällytettyjen tieliikennettä koskevien säädösten kanssa. "Liikennemarkkinoiden lainsäädännön uudistaminen on mittava hanke, joka tehdään kolmessa vaiheessa. Nyt käsiteltävä vaihe, jossa mukaan otetaan kaikki liikennemuodot, on merkittävä askel kohti sitä kokonaisuutta, jossa asiakkaalle voidaan tarjota joustavasti ja kattavasti yhteen toimivia liikkumispalveluja. Toivon, että ehdotus herättää laajaa keskustelua, jonka pohjalta voimme jatkaa valmistelua", toteaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Liikennepalvelulain toisen vaiheen keskeisenä tarkoituksena on edistää liikenteen palvelujen digitalisointia ja tiedon tehokkaampaa hyödyntämistä. Tavoitteena on edelleen se, että palveluiden käyttäjä saisi parempia ja helppokäyttöisempiä palveluita. Matkaketjujen ja yhdistettyjen palveluiden tarjoamista helpotettaisiin mahdollistamalla niin sanottu puolesta-asiointi, jolloin esimerkiksi yhdistämispalvelun tarjoaja voisi liittää yhdistettyyn liikkumispalveluun lento- ja meriliikenteen matkalippuja, auton vuokrausta, erilaisia sarja- tai kausituotteita sekä alennuksia asioimalla asiakkaan tahdosta tai hänen puolestaan eri palveluissa. Ilmailualalla osalta nykysääntely perustuu pääosin suoraan sovellettavaan EU-lainsäädäntöön. Lentoliikenteen osalta sisällölliset muutokset koskevat säännölliselle lentoliikenteelle asetettavaa julkisen palvelun velvoitetta eli tukipäätöksiä, joiden osalta toimivalta siirtyisi vuoden 2019 alusta Liikennevirastolta maakunnille. Laissa säilytettäisiin mahdollisuus kansallisiin lupajärjestelyihin kauko-ohjatun lentotoiminnan osalta. Luvanvaraista lentotoimintaa koskevat vaatimukset siirrettäisiin ilmailulaista liikennepalvelulakiin ja sujuvoitettaisiin kansallista lupaprosessia. Liikennemarkkinoita koskeva lainsäädäntö uudistetaan kolmessa vaiheessa. Uudistuksella toteutetaan hallituksen kärkihankkeita digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten sujuvoittamiseksi.
|
|||