Lufthansa aikoo pienentää A320-laivastonsa melujälkeä erinäisin muutoksin. Yhtiön laivastossa on 157 Airbusin kapearunkokonetta, jotka yhdistävät Munchenin ja Frankfurtin liikenteen solmukohdat koko Eurooppaan. Airbus on Lufthansan ja saksalaisen tutkimuskeskuksen kanssa kehittänyt erityiset voxtex generator -pyörteentekijät pienentämään A320-koneiden äänijälkiä. Mittauksissa havaittiin, että vortex generaattorit poistavat kokonaan osan koneiden äänijäljistä ja sitä kautta vähentävät lähestyvien koneiden melua kahdella desibelillä. Muutokset voidaan tehdä uusiin ja jo olemassaoleviin A320-perheen koneisiin. Uudistuksilla poistettavat äänet ovat aiheutuneet siipien alapinnalta polttoainetankkien paineentasausventtiileistä. Lennolla ilmavirta on kulkenut niiden kautta kuin puhaltaisi pulloon. "Uudistusten avulla huomiomme sekä ilmailun, että ympäristön tarpeita", kertoo Lufthansan hallituksen jäsen Kay Kratky. Lufthansa aloittaa laivastomodifikaatiot keväälläl 2014 ja kaikki yhtiön uudet A320- ja A321-koneet varustetaan uusilla vortex generaattoreilla. Lentoasemien ympäristöluvissa on enenevissä määrin asetettu ehtoja lentomelulle ja erityisesti yöaikaiseen lentotoimintaan. Tämä on pakottanut konevalmistajat ja lentoyhtiöt aktiivisiin toimiin melun vähentämiseksi.
|
|||