Lufthansan hallitus ei odota ilmailualan toipuvan koronaviruspandeamiaa edeltävälle tasolle vielä vuosiin. Yhtiön arvioiden mukaan kestää edelleen kuukausia, että maailman matkustusrajoitukset poistuvat ja vuosia ennen kuin lentoliikenteen maailmanlaajuinen kysyntä palaa kriisiä edeltävälle tasolle. Arvioihinsa perustuen Lufthansan hallitus on päättänyt merkittävistä toimista kapasiteetin vähentämiseksi lento-operaatioissa ja muissa toimissa pitkällä aikavälillä. Päätös vaikuttaa lähes kaikkeen Lufthansa-konsernin operointiin.
Pysyvästi pois Lufthansan liikenteestä otetaan kuusi Airbus A380-, seitsemän A340-600 ja viisi Boeing 747-400 -laajarunkokonetta. Kapearunkoliikennettä vähennetään yhdellätoista A320-koneella. Kyseiset kuusi A380-konetta on määrä myydä takaisin Airbusille vuonna 2022 ja A340 sekä Boeing 747 -koneiden poistaminen liikenneohjelmasta tehtiin taloudellisten sekä ympäristösyiden perusteella. Päätös vähentää osaltaan Lufthansan kapasiteettia Frankfurtissa ja Münchenissä. Samalla myös Lufthansa Cityline poistaa laivastostaan kolme A340-300 -konetta, joilla se on vuodesta 2015 lähtien lentänyt Lufthansan kaukolentoja lomakohteisiin.
Germanwingsin lento-operaatiot lopetetaan kokonaan ja keskustelut työntekijäliittojen kanssa käynnistetään. Uudelleenjärjestelyt on jo aloitettu myös Austrian Airlinesilla ja Brussels Airlinesilla. Nyt niitä kiihdytetään koronaviruskriisin seurauksena entisestään. Erinäisten toimien lisäksi molempien yhtiöiden laivaston kokoa supistetaan.
Lufthansa-konserni on myös irtisanonut jo lähes kaikki sopimuksensa eri wetlease-operaattoreiden kanssa. Lufthansa-konsernin tavoitteena on tehdä toimia, jotta se voisi edelleen työllistää mahdollisimman monta työntekijää ilmailualalla. Keskustelut ammattiliittojen kanssa aloitetaan nopeasti ja niissä keskustellaan mm. uudenlaisista työaikamalleista, jotta mahdollisimman moni työpaikka voitaisiin pelastaa. MH
|
|||