Malmin lentoasemalla poikkeuksellisen yksilöllinen OpenHouseHelsinki 2017 -kierros

malmi_lskv_0517OpenHouseHelsinki 2017 on jo kymmenen kertaa järjestetty tapahtuma, joka avaa normaalisti suljettuja paikkoja suurelle yleisölle. Useimmiten niihin tutustutaan asiantuntevan oppaan johdolla. Tänä vuonna myös Helsinki-Malmin lentoasema oli mukana, mutta yleisömenestys lauantaina jäi vaatimattomaksi.

OpenHouseHelsinki-tapahtumassa oli mukana tänä vuonna mm. Englannin suurlähettilään residenssi, Arctian Oy:n kelluva pääkonttori ja jäämurtajalaituri, Helsingin Kaupunginteatteri sekä Otaniemen tunnelit ja yhteisväestösuoja.

Malmi_77v_HelsinkiTXTOpen House -konsepti kehitettiin Lontoossa vuonna 1992. Kohteiden kävijämäärät ovat useimmiten rajoitettuja: paikat jaetaan joko ensimmäiseksi jonoon ehtineille tai arvonnan perusteella. Määrät ovat ymmärrettävästi pieniä kohteiden erityslaadun takia.

Malmin lentoaseman ystävät ry järjesti OpenHouseHelsinki-kierroksen lauantaina 20. toukokuuta kello 13. Tarjolla olisi ollut opastettu kierros kentällä 15 ensimmäiselle paikalle saapuneelle. Jostain syystä tapahtuma ei kuitenkaan näkynyt OpenHouseHelsinki-nettisivuilla.

Paikalle saapuikin vain yksi ilmailusta kiinnostunut mieshenkilö, joka oli bongannut tapahtuman Twitteristä (kuten myös Lentoposti.fi). Hän sai todella yksilöllisen ja asiantuntevasti opastetun tutustumisen mm. kenttäalueella olevaan suureen HELSINKI-tekstiin (yllä) sekä lentokonehalliin. Kentän lentotoiminnan jatkumisen uhanalaisuus tuli luonnollisesti myös selville.

Kierroksen päättivät halliin tutustumisen jälkeen Helsinki-Malmin perinteitä kunnioittaen poutapilviselle taivaalle auenneet kaksi tandem-laskuvarjoa (otsikkokuvassa). Takavuosina tällaisena päivänä kentälle olisi hypätty satoja hyppyjä. T.T.

OpenHouseHelsinki 2017