Helsinki, Vantaa, Espoo, HUS, Finavia, Finnair ja Helsingin Satama julkistivat eriävän mielipiteensä hallituksen 21. syyskuuta julkistamiin suunnitelmiin maahantulon rajoittamisesta Suomeen aina vuoden 2021 loppuun saakka. Toimijat huomauttavat, että yhteiskunnan avaamisen pitää ulottua myös Suomeen maahantulon helpottamiseen rokotuskattavuuden nousun myötä. Helsinki, Vantaa ja HUS kehittävät terveystarkastuksiin uutta pistokoemallia nykylainsäädännön puitteissa. Hallitus antoi 21. syyskuuta 2021 esityksen eduskunnalle tartuntatautilain väliaikaisesti voimassa olevien maahantulosäännösten jatkamiseksi. Esityksessä hallitus ehdottaa lisäksi tartuntatautilakiin pysyvää muutosta, joka mahdollistaisi myös Tullin virka-avun terveystodistusten tarkasmiseen. Käytännössä ehdotus tarkoittaisi nykyisten 15. lokakuuta 2021 asti voimassaolevien rajoituksien jatkoa 31. joulukuuta 2021 saakka. Hallituksen mukaan säännöksillä pyritään suojelemaan väestön terveyttää ehkäisemällä ulkomaista alkuperää olevien koronavirustartuntojen leviämistä Suomeen. Helsingin, Vantaan, Espoon, HUS:n, Finavian, Finnairin ja Helsingin sataman antaman lausunnon mukaan kyseinen hallituksen esitys ei tuo mukanaan toimijoiden kaipaamaa muutosta rajojen terveystarkastustoimintaan. Suomen valtakunnallisena tavoitteena on niiden mukaan avata yhteiskunta ja edistää sen pysymistä avoimena sekä tukea koronaepidemian jälkihoitoa ja jälleenrakennusta. Yhteiskunnan avaamisen pitää toimijoiden mukaan ulottua myös Suomeen maahantulon helpottamiseen rokotuskattavuuden nousun myötä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan ajantasainen rokotuskattavuus 12 vuotta täyttäneessä väestössä on ensimmäinen annoksen osalta 83,4 % ja toisen annoksen osalta 67,2 %. Toinen merkittävä muutostarve on rajaturvallisuustoimien keventäminen, joka tulisi matkailualan toimijoiden mukaan toteuttaa nostamalla riskimaan liian matalaa ilmaantuvuusrajaa. Nykyinen Suomen erillinen asetus riskimaaluokituksesta tulee jo ilmaantumisluvulla 10/100 000/14 vuorokautta. Siihen halutaan pikainen muutos, jonka tulisi olla EU:n neuvoston suosituksen mukainen. Matkustajamäärien kasvu ruuhkauttaa lentokenttiä ja satamia, sillä todistusten tarkastaminen vaatii aikaa, tilaa sekä lisää henkilökuntaa. Nykyisen toiminnan sijaan todistusten tarkistusta tulisi tehdä vain todellisista korkean riskin maista saapuville matkustajille. Lisäksi erillinen lähtö- ja kauttakulkumaiden selvittäminen tulisi lopettaa tarpeettomana. Jokaisen matkustajan pysäyttäminen haastatteluun on lentokenttä- ja satamatoimijoiden mukaan käytännössä mahdotonta. Kasvavat matkustajamäärät tulevat ruuhkauttamaan Helsinki-Vantaan lentoasemaa entisestään nykyisen toimintamallin jatkuessa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla saapuu nykyisiin viikoittain noin 50 000 Suomeen jäävää matkustajaa, jotka törmäävät ruuhkautuneeseen terveystarkastusprosessiin. Lokakuussa viikottainen matkustajamäärä olisi arvioiden mukaan yli 60 000 ja vuoden lopussa noin 80 000. Uusi kevennettyjä toimia tarvitaan siis nopeasti vaikka ollaan vielä kaukana pandemiaa edeltävästä matkustajamäärästä. Helsingin ja Vantaan kaupungit tulevat yhteistyössä HUS:n kanssa kehittämään nykylainsäädännön puitteissa mallin matkustajien pistokoemaiseen tarkistamiseen, kun muutoksia lainsäädäntöön ei olla edelleenkään ehdottamassa. Muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa koronatodistusten tarkistaminen on laajalti liikennöitsijöiden vastuulla, eikä todistuksia tarkasteta enää rajalla. Suomi muodostaa poikkeuksen, kun todistukset tarkastetaan ja rokotetodistuksien QR-koodit skannataan oikeellisuuden varmistamiseksi. Valtaosalla matkustajista on jo täysi rokotussuoja. Tilaongelmat ja henkilöstön saatavuus muodostavat pullonkaulan ja jonouttaa maahantulon. Rajanylityspisteiden terveystarkastus- ja näytteenottotoimintaan irrotettu henkilöstö on poissa muusta sosiaali- ja terveydenhuollosta. Toimijat esittävätkin, että niukkoja resursseja ei pidä kohdentaa riskien minimoimiseen siellä, missä riskit ovat hyvin alhaiset. Myös terveystarkastustoiminnasta aiheutuvaa useamman miljoonan euron viikkokustannusta on pidettävä saavutettuun terveyshyötyyn nähden kohtuuttomana. "Matkailu- ja lentoala sekä matkustajat tarvitsevat selkeän ja tarpeeksi pitkälle ulottuvan näkymän. Tehottomat rajoitukset on poistettava. Maahantulopisteet ovat Suomen käyntikortti maahantulijoille. Meillä on mahdollisuus tukea Suomen houkuttelevuutta matkakohteena huolehtimalla siitä, että maahantulokokemus on sujuva ja toimiva. Tällä on tärkeä merkitys Suomen matkailuteollisuuden tulevaisuudelle", toteavat toimijat lausunnossaan, jonka olivat allekirjoittaneet: Juhana Vartiainen, pormestari, Helsingin kaupunki Lue myös:
|
|||