MTV3 45min -ohjelma: LSG valmis siirtämään Suomen toimintonsa Tallinnaan

LSG_1LSG SkyChefs Finlandin johtaja Steffen Rosch kertoi 23. lokakuuta esitetyssä MTV3:n 45minuuttia -ohjelmassa yrityksen olevan valmis siirtämään toimintansa Tallinnaan ellei kustannuksia saada laskettua. Ohjelman mukaan osalla kotimaan ja Euroopan lennoilla tarjottaisiin vain vettä ja mehua.

 

LSG:n johtajan mukaan ilmapiiri johdon ja henkilöstön välillä on kireä. Rosch kertoo 45min -ohjelmassa yrittävänsä pelastaa suomalaisia työpaikkoja.

"Haluan kuitenkin painottaa, että toimin tällä tavalla turvatakseni työpaikat Suomessa", lausuu Rosch haastattelussa.

LSG:n toimitusjohtaja sanoo ohjelmassa olevansa tilanteesta pahoillaan ja tekee selväksi vaihtoehdot joko kulujen leikkaus tai toimintojen siirto Tallinnaan.

"Se on vaihtoehtona toteuttamiskelpoinen ja voisi koskea 200-300 työntekijää", kommentoi Rosch.

Työntekijämäärä olisi 45min-ohjelman mukaan 50-60 prosenttia LSG:n Suomen työntekijöistä. Mikäli liitto päätyy lakkoon tilanne voisi aktivoitua jo ensikuun vaihteessa.

"Meillä on valmiudet toimiin ja jatkaa asiakkaidemme palvelua", päättää Rosch.

45minuuttia -ohjelman mukaan LSG:n henkilöstövaje vaikuttaa jo nyt lentojen tarjoiluihin. Toimittajan mukaan osalla kotimaan ja Euroopan lennoilla esimerkiksi business-luokan matkustajille on annettu ateriakuponkeja ja osalla lennoista on tarjolla vain vettä ja mehua.

Tilanne LSG SkyChefs-yhtiössä kiristyi, kun työnantaja ilmoitti vaihtavansa työnantajaliittoa. Ilmailualan unionin IAU:n mukaan muutos aiheuttaisi 20-30 prosentin palkanalennuksen. Kaiken lisäksi LSG SkyChefsin omistaja ja IAU ovat eri mieltä kenen palveluksessa työntekijät ovat.

Finnair ulkoisti cateringin kumppanuussopimuksella

Finnair ja LSG Sky Chefs Group solmivat elokuussa 2012 kumppanuussopimuksen, jonka perusteella vastuu inflight- ja catering-palveluja tarjoavan Finnair Catering Oy:n toiminnasta ja päätöksenteosta siirtyi LSG:lle. Sopimuksen vuosihinta on kolme miljoonaa euroa.

Yhtiö tiedotti sopimusjulkistuksen yhteydessä, ettei siirrolla ole vaikutuksia Finnair Cateringin henkilöstön työsopimuksiin tai -ehtoihin yhtiön määräysvallan siirtymisestä huolimatta.

LSG Sky Chefs Group on maailman johtavia lentocatering-palveluiden tuottajia ja yhtiön omistaa Lufthansa.

Kumppanuussopimuksen perusteella LSG:llä on oikeus ostaa Finnair Catering Oy:n osakekanta ennalta sovittuun hintaan sopimuskauden aikana.

MTV3 45min: Finnairin catering-yhtiössä rajut riidat

45 minuuttia: Valtionyhtiössä poskettomia ylitöitä – astioissa silti pitkäkarvaista hometta