Muumit mukaan Finnairin lapsiperheille suunnattuihin tuotteisiin ja palveluihin

Finnair_Muumit_2018Finnair uudistaa lapsille suunnattuja tuotteita ja palveluita yhdessä Muumien kanssa. Vuoden 2018 aikana vaiheittain käyttöönotettavat Muumiteemat näkyvät lentoaseman lähtövelvityksessä matkalipuissa ja kaukoliikennekoneiden matkustamoviihdejärjestelmässä.

Lapsiperheet voivat esimerkiksi tehdä lähtöselvityksen erityisellä Muumi-lähtöselvitystiskillä, ja lapsille annetaan Muumipeikon kuvalla varustettu lippu ja matkatavaralipuke sekä pieni muumiaiheinen lahja koneessa.

 Myös suosittu Muumi-sarja tulee nähtäville Finnairin kaukolennoilla käytössä olevaan lennonaikaiseen viihdejärjestelmään. Lisäksi sylilasten kanssa matkustavat perheet saavat lapselle pienen muumiaiheisen Finlaysonin pyyhkeen, ja business-luokassa matkustavat lapset saavat oman muumiaiheisen matkapakkauksen.  

“Uskomme Muumien ilahduttavan niin lapsia kuin lasten kanssa matkustavia aikuisiakin”, sanoo Finnairin asiakaskokemuksesta vastaava johtaja Piia Karhu. ”Lapsimatkustajat ovat meille tärkeitä asiakkaita, ja haluamme tarjota heille parhaan mahdollisen matkustuskokemuksen. Muumit ovat myös kansainvälisesti tunnettuja, ja kertovat osalta tarinaa Suomesta.”  

Muumiteemaiset palvelut ja tuotteet tuodaan Finnairin lennoille vaiheittain vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla. 

Muumit ovat aiemminkin olleet näkyvässä roolissa Finnairilla. Yhtiön MD11-laajarunkokone on lentänyt Muumivärityksessä. Tuolloin koneen kyljissä olivat mm. Muumipeikko, Nuuska Muikkunen ja Nipsu. Nykyiset Finnairin erikoisväritykset ovat olleet pääasiassa joulu- ja Marimekkoteemaisi.