Ingenuityn roottori vaurioitui laskeutumisen yhteydessä 71:llä lennolla. Ingenuityä pyydettiin tekemään lyhyt pystysuora lento vielä 18. tammikuuta 2024, jotta sen sijainti saataisiin paikannettua edellisellä lennolla tapahtuneen hätälaskeutumisen seurauksena.
Kyseisen viimeisen lennon tietojen mukaan helikopteri nousi 12 metrin korkeuteen ja leijui siinä noin 4,5 sekuntia ennen laskeutumistaan yhden metrin sekuntinopeudella Marsin pintaan. Noin metrin korkeudessa Ingenuity menetti yhteyden marskulkijaan, joka toimii sen yhteyslinkkinä. Seuraavana päivänä yhteys helikopteriin saatiin jälleen muodostettua ja maahan saatiin lisätietoa lennosta. Kuvamateriaali, joka saapui maahan muutamia päiviä myöhemmin paljasti roottorivaurion. NASA:lla ei ole tiedossa syytä yhteyslinkin katkeamiseen eikä siitä missä asennossa Ingenuity on Marsin pinnalla.
Ingenuity onnistui lentämään Marsin pinnalla enemmän lentotehtäviä kuin oli suunniteltu. Alunperin Ingenuityn oli määrä lentää viisi koelentoa 30 päivän aikana. Operaatio onnistui yli odotusten ja Ingenuity lensi lähes kolmen vuoden eli noin 1000 Marsin päivän aikana 72 operaatiota, joiden aikana se lensi jopa 14 kertaa suunniteltua kauemmas. Kaikkiaan lentoaikaa kertyi reilut 128 minuuttia ja matkaa lennoilla taittui noin 17,7 kilometriä. Korkeimmillaan Ingenuity nousi 79 jalan eli noin reilun 24 metrin korkeuteen.
Lue myös:
|
|||