Lufthansa käyttää Nesteen uusiutuvan lentopolttoaineen ja fossiilisen lentopolttoaineen sekoitusta Frankfurtista lähtevillä lennoillaan. Ensimmäinen erä uusiutuvaa lentopolttoainetta toimitettiin Lufthansalle aiemmin tänä vuonna.
Nesteen ja Lufthansan välinen yhteistyö alkoi jo vuonna 2011. Silloin Lufthansa testasi menestyksekkäästi Nesteen uusiutuvaa lentopolttoainetta yhteensä 1 187 lennolla Frankfurtin ja Hampurin välillä.
Lentoliikenteellä on myönteinen vaikutus ihmisten elämänlaatuun, ja se tukee yritysten ja talouden kasvua. Kuitenkin samalla ilmailualan osuus ihmisten toiminnasta aiheutuvista CO2-päästöistä maailmassa on noin 3 prosenttia. Ilmailualalla on jo asetettu kunnianhimoisia tavoitteita lentoliikenteeseen liittyvien päästöjen vähentämiseksi, ja vastuullisesti tuotettu uusiutuva lentopolttoaine on tärkeä osa ratkaisua.
Se on täysin yhteensopivaa nykyisen lentokonemoottoriteknologian ja polttoaineen jakeluinfrastruktuurin kanssa, kun sitä sekoitetaan fossiiliseen lentopolttoaineeseen. Yhdysvalloissa ja Euroopassa yhtiön vuotuinen uusiutuvan lentopolttoaineen tuotanto on tällä hetkellä 100 000 tonnia. Singaporen jalostamon valmistuttua vuoteen 2022 mennessä Nesteen uusiutuvan lentopolttoaineen tuotantokapasiteetti on yli miljoona tonnia.
|
|||