Norwegian korvaa Dreamlinerit Airbus A340-koneilla

photo(2)(päivittynyt) Norwegian aloittaa kaukoliikenneoperaationsa Dreamlinereiden sijaan Airbusin A340 -koneilla. Yhtiö vuokraa kaksi A340-300-konetta mikäli Dreamliner-toimitukset viivästyvät kaukoliikenteen aloittamiseen saakka.

Norwegian on allekirjoittanut alustavan sopimuksen kahden Airbus A340-300 -koneen vuokraamisesta miehistöineen. Yhtiö varautuu toimella Boeing 787 Dreamlinerin lentokiellon pitkittymiseen. Norwegianin ensimmäisen kaukolennon New Yorkiin on määrä lähteä 31. toukokuuta ja Bangkokiin 20. kesäkuuta.

Hifly_A340Vuokrattavat Airbusit ovat olleet portugalilaisen HiFlyn käytössä. Koneet ovat aiemmin olleet Singapore Airlinesin ja Emiratesin omistuksessa.

Solmitulla sopimuksella varaudutaan kolmen kuukauden viiveisiin. Leasingsopimuksen laskun maksaja lopulta todennäköisesti Boeing mutta asia sovitaan aikanaan erikseen Norwegianin, lentkonevalmistaja Boeingin ja leasingyhtiö ILFC:n kanssa.

Monet suuret lentoyhtiöt ovat tasanneet kapasiteettiaan HiFly:n kalustolla. Myös Finnair on käyttänyt yhtiötä operoinneissaan.

Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos kertoi helmikuun alussa yhtiön aloittavan uudet kaukoliikennereitit vaikka vuokrakoneilla.

Norjalaisoperaattorin oli määrä vastaanottaa ensimmäinen Boeing Dreamliner huhtikuussa ja seuraava kesäkuussa. Kaikkiaan Norwegian on ostanut  kolme Dreamlineria ja sopinut viiden koneen vuokrauksesta ILFC:n (International Lease Finance Corporation) kanssa.

Norwegian on kouluttanut Dreamlineriin useita lentäjiä, jotka odottavat kuumeisesti lentokiellon päättymistä ja koneiden saapumista yhtiön laivastoon. Kaukoliikenteen tarpeisiin rekrytöidyillä lentäjillä ei ole aiempaa 737-lentokokemusta joten heitä ei voida nopealla aikataululla hyödyntää yhtiön kapearunkoliikenteen parissa.

Lue myös: