SAS nostaa Eurobonus-ohjelmansa uudelle tasolle tarjoten kanta-asiakkailleen uudenlaisia etuja ja palveluita matkanteon helpottamiseksi. Eurobonus on ollut osa SAS:n matkustajakokemusta jo vuodesta 1992 ja eri kehitysvaiheiden jälkeen ohjelma on kerännyt jo 3,2 miljoonaa käyttäjää. SAS:n uuden sukupolven Eurobonus-ohjelma lupaa tuoda matkustajille lisäarvoa lähiaikoina julkistettavin innovaatioin. Uusi Eurobonus-ohjelma otetaan käyttöön huhtikuussa 2014. "Tämä on iso ja tärkeä askel SAS:lle. Historiallisesti asiakkaita on palkittu pisteillä mutta jatkossa asiakkaat voivat odottaa lojaalisuutta SAS:lta ja saavat ainutlaatuista lisäarvoa ohjelman kautta", kertoi SAS:n myynnin- ja markkinoinnnin apulaisjohtaja Eivind Roald. "Asiakkaiden tulee tuntea saavansa Eurobonus-ohjelman kautta arvoa ennen matkaa, sen aikana ja vielä matkan jälkeenkin". Eurobonus-ohjelman uudistuksia ovat mm. eniten lentävien uusi Diamond-tasokortti, Kultakorttilaisten mahdollisuus lahjoittaa yksi Silver-tasokortti, lennoille otettavat lisälaukut sekä entistä parempi bonus-matkatarjonta. Hopeisen tasokortin saa jatkossa entistä helpommin, viidellä edestakaisella matkalla ja korttilaiset saavat käyttöönsä SAS:n lounge-palvelut ja Fast Track-turvatarkastukset valikoituina aikoina jouluna ja kesällä. Kaikilla kanta-asiakasohjelman korteilla on oikeus käyttää yhtiön lennonaikaisia internet-palveluita ilmaiseksi.
|
|||