Alaskassa Aeuttien saaristossa sijaitseva Shishaldinin tulivuori on purkautunut ja syössyt tuhkapilven pohjoiselle Tyynelle Valtamerelle. Toistaiseksi Shishaldinista purkautunut tuhkapilvi on jäänyt alemmille lentokorkeuksille. Lentoliikenne joutuu nyt sopeutumaan mahdollisesti kahden eri tulivuoren ilmoille päästämään tuhkapilveen. Kyseessä on jo toinen tulivuoren purkaus pohjoisen Tyynen valtameren alueella marraskuun alussa, sillä Venäjällä Kamtšatkan niemimaalla sijaitseva Kljutševskaja sopka päästi ilmaan tuhkapilven 1. marraskuuta. Kljutševskaja sopkan tuhkapilvi leviää pohjoisella Tyynellä merellä kohti itää ja se on saavuttanut jo Yhdysvaltain länsirannikkoa. Shishaldinin tuhkapilvi puolestaan liikkuu Kljutševskaja sopkan tuhkapilven alla matalalla kohti länttä. Kljutševskaja sopkasta purkautuu edelleen tuhkapilveä ilmakehään. Tokion VAAC ja Anchoragen VAAC (Volcanic Ash Advisory Center) seuraavat tilanteen kehittymistä ja päivittävät tietoa tuhkapilven liikkeistä. Lentoliikenteen kannalta tuhkapilvet voivat pahimmillaan johtaa Tyynen valtameren pohjoisosien välttämiseen reitityksissä. Nykyisin lentoliikenne on varautuneempi tulivuorenpurkauksen tuomiin haittoihin ja operointiin on luotu omat toimintamenetelmät. Vuonna 2010 Islannin Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkaus keskeytti lentoliikenteen laajalti Euroopassa. Unimakin saarella sijaitseva 2857 metriä korkea Shishaldin on Aleuttien saariston korkein kohta. Tyynenmeren tulirenkaan alueella sijaitsee 452 tulivuorta. Määrä on 75 prosenttia maailman tulivuorista. Alueella yhdistyy viisi mannerlaattaa ja siellä tapahtuu jopa 90 prosenttia maailman maanjäristyksistä. Lue myös:
|
|||