Snowbird Airlines – aikalisällä uuteen nousuun

Snowbird_Marja_Aalto_1Snowbird Airlinesin toiminta on tauolla mutta jatkoa on luvassa. Toimitusjohtaja Marja Aalto kertoo yhtiön ottaneen aikalisän, joka mahdollistaa jatkamisen ja toiminnan rakentamisen tulevaisuuteen. Lentomatkustus nähdään vahvana kasvualana, jolle tarvitaan kotimaista työllistäjää.

Snowbird Airlines tiedotti 5. joulukuuta peruvansa kaikki lennot joulu- ja tammikuulta. Julkitulo viivästyi hieman koska yhtiö halusi ensin tavoittaa asiakkaansa ja kertoa heille lentojen perumisesta. Kaikkiaan Snowbird Airlines lensi lokakuun alun jälkeen kuuden viikon ajan kaksi viikottaista lentoa Helsinki-Vantaalta Malagaan. Kaikki 12 lentoa operoitiin wetleasatulla Airbus A320 -koneella.

"Lento-operaatiot osoittivat markkinoilla olevan tilausta meille. Täyttöasteiden tavoitteet ylitettiin vaikka lentoja ei juuri mainostettu", kertoo Snowbird Airlinesin toimitusjohtaja Marja Aalto Lentoposti.fi:lle.

”Asiakasorientoituneina ihmisinä meille oli aivan äärettömän vaikeaa tehdä päätökset lentojen peruuttamisesta. Jouduimme kuitenkin toteamaan, että emme aloittavana yhtiönä kykene mitenkään kantamaan operaation tuomia rasitteita, mikäli lentoja on vain kaksi viikottaista Malagan reittiä 2, harmitteli Aalto.

Yhtiön lennoille lippuja ostaneille luvataan maksaa rahat takaisin. Vastausaika asiaSnowbird_livery_5kaspalvelussa on Aallon mukaan tällä hetkellä hieman normaalia pidempi. Rahojen palauttamisen kerrotaan kestävän 1-7 arkipäivää luottokorttiyhtiön prosesseista riippuen.

Toiminnan keskeyttämisen taustalla ovat nopeasti muuttunut markkinatilanne ja yleisen taloudellisen tilan  jatkuva alamäki sekä Venäjän kriisin syveneminen ovat toiminnan keskeyttämisen taustalle. Snowbird on tavoitellut asiakkuuksia mm. Suomen maakunnista sekä Venäjältä.

Malagan lentojen lisäksi yhtiön pitkän tähtäimen suunnitelmissa on ollut myös laajempi lentotoiminta. Kotimaan lähtökentiksi on yhtiön suunnitelmissa kaavailtu Helsinki-Vantaan  Enontekiötä, Rovaniemeä, Kemiä, Oulua, Seinäjokea, Lappeenrantaa. Kohdelistalle on haviteltu Malagan lisäksi mm. Lontoota, Barcelonaa, Madridia, Funchalia, Milanoa, Roomaa, Zurichiä ja Ateenaa.

”Meiltä on kaksi henkilöä lomautettuna nyt ainakin joulukuun ajan. On todella ikävää, että joudumme laittamaan ihmisiä kortistoon, kun kaiken tekemisen tahtotila ja tarkoitus on nimenomaan päinvastainen - ottaa heitä sieltä työttömyyskortistosta töihin”, pahoittelee Aalto nykytilannetta.


Nokka uuteen nousuun

Matkailuala on yksi harvoista kasvualoista ja Suomeen tulee jatkuvasti ulkomaalaisia toimijoita. Snowbird Airlines pyrkii edelleen ottamaan omansa ja tuomaan markkinoille kotimaisen toimijan sekä uusia työpaikkoja.

Snowbird_livery_2_by_snow”Snowbird on yhteiskunnallisella tasolla merkittävä projekti. Suomi tarvitsee verotuloja sekä työpaikkoja - suomalainen lentoyhtiö on merkittävä työllistäjä sekä välittömästi, että välillisesti”, sanoo Aalto.

Rahoitusneuvottelut ovat edelleen käynnissa samojen toimijoiden kanssa, jotka ovat olleet sen pöydän ääressä jo pitkään. Mukaan on tullut myös uusia neuvottelukumppaneita pääosin kansainvälisiltä markkinoilta. Isojen investointien takia neuvottelut ottavat aikaa.

Oman koneen ja lentotoimintaluvan hankkiminen ovat yhä Snowbird Airlinesin tavoitteita. Pienen yhtiön käsiparit keskittyivät syksyn aikana toiminnan ylläpitämiseen ja lento-operaatioihin. Snowbirdin tavoitteena on AOC:n hakemisen jatkaminen ja voimaansaattaminen vuoden 2015 aikana.

"Vaikka päätös toiminnan tauottamisesta oli iso ja raskas niin se oli ainoa oikea. Tämä tauko otetaan nyt tarpeeseen, strategia kirjoitetaan uudelleen muuttuneeseen markkina- ja kilpailutilanteeseen ja palataan lentotoimintaan myöhemmin ensi vuonna, kun pohja on rakennettu vakaaksi", päättää Aalto haastattelun Lentoposti.fi:n kanssa.

Lue myös: