Solar Impulse 2 -aurinkolentokone (Si2) nousi aamuyöllä ilmaan Egyptin Kairosta. Matka maailmanympäri on vihdoin edennyt viimeiselle etapille kohti Abu Dhabia, jonne sen odotetaan saapuvan kahden päivän ja kahden yön mittaisen lennon päätteeksi. Viimeisen eli seitsemännentoista etapin lento on haastava alueella vallitsevan kuuman ilmanalan takia. Lähi-idän lämpötilat ovat lähellä Si2-koneen suunnittelurajoja ja lisäksi ne aiheuttavat turbulenssia ja pakottavat ohjaajan pitämään happimaskia pitkiä aikoja lennolla. Bertrand Piccard ja André Borschberg lähtivät maailmanympärimatkalle Abu Dhabista maaliskuussa 2015. Matkaa taittuu kaikkiaan 40 000 kilometrin verran ja lentotunteja kertyy noin 500. Välilaskuja on tehty muutaman päivän välein lentäjän vaihtamiseksi sekä tilaisuuksien järjesteämiseksi yhteistyökumppaneiden kanssa. Si2- koneen lento keskeytyi akkuongelmien takia pitkäksi aikaa Yhdysvaltain Havaijille heinäkuussa 2015. Matka maailman ympäri ilman pisaraakan polttoainetta jatkui huhtikuussa 2016. Lentosarjan kulkua on seurattu tarkasti Monacossa sijaitsevasta Mission Control Centeristä, jossa paikalla ovat tehtävän johtajan lisäksi sääennustajat, insinöörit, mallintajat, satelliittiyhteysryhmä, lennonjohto, PR-ryhmä ja SI TV-ryhmä.
|
|||