StaffPoint ja Kilco mukaan lentoyhtiö Norran omistajiksi

Norra_logoFinnair, StaffPoint Holding Oy (StaffPoint) ja Kilco Oy ovat  sopineet yritysjärjestelystä, jossa 60 prosenttia Nordic Regional Airlines AB:n osakkeista siirtyy StaffPointin ja Kilcon omistukseen.

Neuvotteluissa aiemmin mukana olleen Oy G.W. Sohlberg Ab:n (GWS) asemasta osakkaaksi tulee Kilco Oy, joka on StaffPointin toimitusjohtajan Mika Kiljusen perheen sijoitusyhtiö ja myös yksi StaffPointin omistajista.

Kauppa edellyttää Suomen kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Sopimuksen toteutuessa StaffPointin omistusosuus yhteisyrityksestä olisi 45 %, Kilcon 15 % ja Finnairin 40 %. Kauppahinta on aiemmin ilmoitettu 1 euro.

"Olemme tyytyväisiä, että neuvottelut saatiin päätökseen ja nyt Norra ja sen hallitus voivat rauhassa jatkaa liiketoimintamallin kehittämistä ja alueellisen lentämisen kannattavuuden parantamista", toteaa Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo.

"Olemme jo pitempään analysoineet toimialaa ja näemme siinä potentiaalia. Haluamme henkilöstöalan osaamisellamme olla mukana vaikuttamassa alan elinkelpoisuuteen. Osakkaina pystymme omalla osaamisellamme tuomaan lisäarvoa myös Norralle", sanoo StaffPoint-konsernin toimitusjohtaja Mika Kiljunen.

Nordic Regional Airlines AB omistaa kokonaan suomalaisen tytäryhtiönsä Nordic Regional Airlines Oy:n (Norra) osakekannan. Norra operoi 26:lla ATR- ja Embraer-lentokoneella kotimaan ja Euroopan reiteillä. Yhtiö toimi aikaisemmin nimellä Flybe Finland Oy.

StaffPoint on suomalainen henkilöstöalan yritys, joka tuottaa henkilöstö- ja rekrytointipalveluja, valmennuspalveluja sekä innovatiivisia HR-ohjelmistoratkaisuja. Yritys työllistää vuosittain yli 15 000 osaajaa.

Lue myös: