Suomi jatkaa maahantulonrajoituksia ulkorajoilla 10.10. saakka - Singaporen asukkaat rajoitusten piiriin

Rajatarkastus_2021_2Valtioneuvosto  päätti 16. syyskuuta jatkaa maahantulon rajoituksia 10. lokakuuta saakka. Samalla päätettiin asettaa Singaporen asukkaita koskevia rajoituksia, jotka tulevat voimaan 20. syyskuuta 2021.

Suomi palauttaa maahantulon rajoitukset Singaporen asukkaille Singaporesta Suomeen saapuvassa liikenteessä 20. syyskuuta lähtien. Nykyisiä ulkorajoja koskevia maahantulon rajoituksia jatketaan 10.10. asti. Aiempiin rajoituksiin ei tule muita muutoksia.

Ulkorajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja Schengen-alueeseen kuulumattomien kolmansien maiden välistä liikennettä.

Jos rajoitusten piirissä olevasta maasta saapuva henkilö ei ole saanut täyttä rokotussarjaa, sallittuja maahantuloperusteita ovat paluu Suomeen, paluu muihin EU- tai Schengen-valtioihin, säännöllisen reittiliikenteen kauttakulku lentoasemalla tai muu välttämätön syy.

Suomeen voi tulla kaikista maista esittämällä hyväksyttävän todistuksen täydestä rokotussarjasta.