Suomi jatkaa edelleen maahantulorajoituksia ulkorajaliikenteen osalta 19. syyskuuta saakka. Uusi päätös tulee voimaan 23. elokuuta ja samalla maahantulon rajoituksiin tehdään ilmaantuvuuslukuihin perustuvia muutoksia ulkorajaliikenteen osalta. Suomeen voi kuitenkin tulla kaikista maista esittämällä hyväksyttävän todistuksen täydestä rokotussarjasta. Valtioneuvoston 19. elokuuta tekemä päätös koskee ulkorajaliikennettä eli Suomen ja Schengen-alueeseen kuulumattomien kolmansien maiden välistä liikennettä. Päätös astuu voimaan 23. elokuuta. Suomi palauttaa maahantulon rajoitukset Albanian, Bosnia ja Hertsegovinan ja Kanadan asukkaille kyseisistä maista Suomeen saapuvassa liikenteessä. Jos näistä maista saapuva henkilö ei ole saanut täyttä rokotussarjaa, sallittuja maahantuloperusteita ovat paluu Suomeen, paluu muihin EU- tai Schengen-valtioihin, säännöllisen reittiliikenteen kauttakulku lentoasemalla tai muu välttämätön syy. Maahantulon rajoituksiin ei tule muita muutoksia. Suomi poisti sisärajavalvonnan 26. heinäkuuta alkaen. Siitä lähtien Suomeen on voinut saapua EU- ja Schengen-maista vapaasti ilman matkustusrajoituksia.
|
|||