Suurta julkisuutta saaneista lentoturmista huolimatta ilmailuvuosi 2014 turvallisempi kuin koskaan

MH17__cockpitwindow_dutchaviationsafetyboardSuurta julkisuutta saaneista lento-onnettomuuksista huolimatta ilmailuvuosi 2014 oli Aviation Safety Networkin vuositilastojen valossa turvallisempi kuin koskaan aiemmin. Vuoden aikana tapahtui ennätyksellisen vähän eli vain 21 kuolemaanjohtanutta lento-onnettomuutta.

Niissä valitettavasti menehtyi kuitenkin 990 ihmistä. Lento-onnettomuuksissa menehtyneiden ihmisten määrän mukaan tilastot kertovat vuoden kuitenkin olleen vasta 24. turvallisin. Ilman Malaysian Airlinesin Ukrainassa tapahtunutta alasampumista kuolonuhreja olisi varsinaisissa lento-onnettomuuksissa ollut huomattavasti vähemmän eli 692.

Vuotta aiemmin eli 2013 liikennekoneille sattui 29 kuolemaan johtanutta onnettomuutta ja niissä menehtyi ainoastaan 265 ihmistä.


Reittilentovaihe nousi vuoden vaarallisimmaksi lennonvaiheeksi

Suurin osa lentoturmista tapahtui rahtikoneille, joita tuhoutui kymmenen. Matkustajakoneita menetettiin vuoden aikana kahdeksan. Suurin osa eli 13 onnettomuutta tapahtui reittilentovaiheessa.

ASN_2_2014Kaksi eniten julkisuutta saanutta lentoturmaa olivat erittäin paljon tavanomaisista ilmailuonnettomuuksista poikkeavia. Vuoden 2014 pahin yksittäinen katastrofi tapahtui 17. heinäkuuta, kun Malaysian Airlinesin Boeing 777 (MH17) ammuttiin alas Ukrainassa ja 298 ihmistä menehtyi.

Myös vuoden toiseksi suurin lentoturma osui Malaysian Airlinesin kohdalle, kun Boeing 777 (MH370) katosi 8. maaliskuuta Intian valtamerellä. Koneen mukana on kateissa edelleen 239 ihmistä.

Kolmanneksi suurin turma tapahtui myös aasialaisyhtiölle, kun Indonesian AirAsian Airbus A320 (QZ8501) syöksyi Jaavanmereen 28. joulukuuta. Turmassa menehtyi 162 ihmistä.

Maailmanlaajuiseen noin 33 miljoonaan lentoon nähden yksi kuolonuhreja vaatinut onnettomuus sattuu 4 125 000 lentoa kohden. Alhainen onnettomuuksien määrä ei kuitenkaan ole yllätys, kertoo ASN:n johtaja Harro Ranter.

"Vuodesta 1997 lähtien lentoyhtiöiden onnettomuusluvut ovat olleet tasaisessa laskussa. Syynä oikeansuuntaiseen kehitykseen on kansainvälisten ilmailuorganisaatioiden kuten ICAO:n, IATA:n ja Flight Safety Foundationin sekä ilmailuteollisuuden tekemä  jatkuva työ lentoturvallisuuden eteen", analysoi Ranter tilastoja.

Onnettomuuteen joutuneista 21 lentokoneesta kahta operoi yhtiö, joka on EU:n lentoyhtiöiden mustalla listalla.

ASN_1_2014Turvattomin maanosa liikenneilmailun kannalta on edelleen Afrikka. Siellä tapahtui 43 prosenttia kaikista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Maailman lentoliikenteestä kuitenkin vain kolme prosenttia operoidaan Afrikassa.

Kansanvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n turvallisuusauditoinnit kertovat vastaavia lukuja. Afrikkalaisyhtiöt ovat saaneet auditoinneista keskimäärin 4,6 pistettä kymmenestä.

Tunne siitä, että ilmaliikenteessä tapahtuisi aiempaa enemmän onnettomuuksia johtuu aiempaa laajemmasta uutisoinnista ja osiltaan myös sosiaalisesta mediasta kuten Twitteristä.

Tieto leviää salamannopeasti ja kaikki turmiin liittyvät huhutkin saavat maailmanlaajuista näkyvyyttä. Onneksi tilastot kertovat toista lentoliikenteen turvallisuudesta.

Aviation Safety Network on itsenäinen vuonna 1996 perustettu hollantilainen organisaatio.  Päämääränä sillä on tuottaa ajanmukaista ja luotettavaa tietoa ilmailuonnettomuuksista kiinnostuneille.

ASN:n tilastot perustuvat maailmanlaajuisesti tapahtuneisiin kuolemaan johtaneisiin siviili-ilmailun lento-onnettomuuksiin vähintään 14-paikkaisilla lentokoneilla.

Lue myös: