Tjäreborg: Lennot jatkuvat normaalisti 24.9. lähtien

ThomasCook_tailsTjäreborg kertoo, että lentoliikenne ja toiminta jatkuvat normaalisti tiistaina 24. syyskuuta huolimatta emoyhtiö Thomas Cook -konsernin konkurssista. Lentojen on määrä lähteä Suomesta normaalisti tiistaina. Matkatoimisto kertoo kuitenkin ongelmista hotellien kanssa, joita pyritään ratkomaan.

Tjäreborgin omistaja Thomas Cook Group ilmoitti konkurssista varhain maanantaiaamuna 23. syyskuuta. Ilmoituksen myötä noin 600 000 matkustajaa jäi rannalla ympäri maailmaa, kun kaikki konsernin lennot peruttiin.

Pohjoismaissa vaikutukset koskettivat tuhansia, kun lentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia perui myös kaikki lennot. Tjäreborg, kommentoi ymmärtävänsä, että tilanne on aiheuttanut huolta ja ylimääräistä vaivaa asiakkaille. Matkatoimisto pahoittelee asiaa.

Lentojen on määrä kulkea jälleen normaalisti tiistaina 24. syyskuuta. Aikataulut saattavat muuttua ja niistä ilmoitetaan tekstiviesteillä asiakkaille. Myös lomakohteissa olevat asiakkaat saavat tietoa paluulennoista tekstiviestillä.

Tjäreborgin mukaan konkurssiuutisten vuoksi hotelleissa on ilmennyt maksuihin liittyviä ongelmia, jotka jatkunevat myös lähipäivinä. Matkatoimisto kertoo olevansa yhteydessä yhteistyökumppaneihinsa tilanteen oikaisemiseksi.

Maanantaina peruttujen lentojen tilalle pyritään järjestämään paluulennot tiistain aikana matkustajien kotiuttamiseksi.

Tjäreborgilla on Kilpailu- ja kuluttajavirastossa (KKV) mahdollisen maksukyvyttömyyden varalle vakuus, josta maksetaan kaikki etukäteen maksetut matkat, varausmaksut ja keskeytyneistä matkoista saamatta jääneet palvelut.

Jos matkustaja on maksanut peruutettavan matkan luottokortilla, voi maksun palautusta hakea luottokorttiyhtiöltä, mikäli Tjäreborg todettaisiin maksukyvyttömäksi. Jos matka on maksettu muulla tavalla, voi mahdollisessa maksukyvyttömyystilanteessa hakea korvausta KKV:n ohjeiden mukaisesti.

Jos varattu matka on vasta edessä KKV suosittelee lisätietojen odottamista, sillä tilanne elää koko ajan. Jos Tjäreborg peruu matkan asias saa rahansa takaisin Matkaa ei kannata tässä vaiheessa perua itse, koska silloin joutuu todennäköisesti maksamaan peruutusmaksun peruutusehtojen mukaisesti. Voi myös syntyä tilanne, jossa matkustajalla onkin kaksi matkaa.

KKV palvelee matkustajia puhelimitse, jotka ovat jo matkalla tai matka on alkamassa 48 tunnin sisällä. Matkustaja voi soittaa KKV:n asiakaspalvelunumeroon +358 29 505 3193. Numero palvelee arkipäivinä kello 8-16.15. Mikäli matkaan on tätä pidempi aika tulee seurata KKV:n verkkosivuja ja Tjäreborgin tiedotusta.

KKV on käynyt keskusteluja myös Finnairin kanssa, jos kotiutuslennoille tulee tarvetta.

Lue myös: