Tulli kouluttaa Helsinki-Vantaalle oman ruokakoiran

Tullikoira_AinoTulli aloittaa vuonna 2019 ensimmäisen Helsinki-Vantaalle sijoitettavan ruokakoiran kouluttamisen. Tavoitteena on tehostaa afrikkalaisen sikaruton torjuntaa. Tullin ensimmäinen pääosin Venäjän rajalla työskentelevä ruokakoira Aino on puolen vuoden aikana löytänyt matkustajilta jo lähes 600 kiloa kiellettyjä liha-ja maitotuotteita.
Helsinki-Vantaalle koulutettava Ainon kollega on näillä näkymin valmis virkaansa kesällä 2020. Aino kollegoineen on osa laajempaa afrikkalaisen sikaruton torjuntaa. Toinen ruokakoira osaltaan tehostaa torjuntatoimia.

"Tällä hetkellä afrikkalainen sikarutto leviää esimerkiksi Kiinassa. Ruokakoiran tiiviimpi hyödyntäminen taudin torjunnassa lentoliikenteessäkin on tarpeen", toteaa Tullin valvontajohtaja Mikko Grönberg.

"Valvonnan lisäksi informoimme matkustajia. Tulli huolehtii rajanylityksessä haltuunsa saamien eläinperäisten elintarvikkeiden turvallisesta hävittämisestä. Valvonnalla suojaamme yhteiskuntaa tarttuvilta eläintaudeilta ja samalla myös edistämme laillista ulkomaankauppaa", jatkaa Mikko Grönberg.

Tulli_hihamerkkiLentoaseman ruokakoiran ohjaaja valitaan tammikuussa ja itse pentukoira valitaan myöhemmin keväällä 2019. Koko koulutuksesta ruokaan erikoistuminen syventävine opintoineen kestää noin 6 viikko ja koira valmistuu virkaansa kesällä 2020.

Tullin nykyinen ruokakoira kultainen noutaja Aino on syntynyt 7.2.2017. Se aloitti virassaan aloitti virassaan puoli vuotta sitten, 14.6.2018

Aino haistaa lihan ja maidon kaikissa muodoissaan, eri tavoin jalostettuna ja pakattuna. Päivittäin löytyy pientä purtavaa, esimerkiksi juustovoileipiä, lihapiirakoita ja kinkkupitsoja. Joulun aikaan tullaan mökeille tai sukuloimaan ja saatetaan tuoda mukana oman maan herkkuja, kuten kefiriä ja erikoisjuustoja.

Useimmiten edullisempaa einestä ja halvempaa lihaa tuodaan, kun ei tiedetä, etteivät matkustajat saa tuoda EU:n ulkopuolelta Suomeen mitään maito- ja lihatuotteita. Tietoinen luvattomien elintarvikkeiden tuonti on harvinaisempaa.

”Koiran avulla voimme löytää kielletyt eläinperäiset elintarvikkeet liikennevirrasta ilman, että häiritsemme muuta liikennettä tarpeettomasti. Matkustajat, joilla ei ole mukanaan luvattomia elintarvikkeita, voivat ylittää rajan nopeasti. Näin edistämme sujuvaa rajat ylittävää liikennettä. Kokemuksesta tiedämme nyt, että Aino löytää kielletyt eläinperäiset elintarvikkeet eri liikennemuodoissa, kuten postissa, lentokentällä ja maantieliikenteessä", päättää Grönberg.

Tullin palveluksessa on nykyisin huumekoirien lisäksi ainakin rahakoiria ja ase- ja räjähdekoiria. Ne työskentelevät myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Lue myös: