Keväällä 2020 Tulli selvitti mahdollisuuksia hyödyntää hyödyntää koronakoiria terveysturvallisuustehtävissä rajoilla. Koulutukseen valittiin labradorinnoutajat Vainu ja Riesu. Niiden kouluttaminen alkoi marraskuussa 2020 Helsinki-Vantaan lentoasemalle rakennetulla hajuharjoitteluradalla. Matkustajaliikennettä simuloi Tullin oma henkilökunta. Tavoitteena oli päästä toteuttamaan haistelua aidossa matkustajavirrassa. Se olisi kuitenkin vaatinut lakimuutoksen tartuntatautilakiin. Ilman sitä Tullilla ei olisi riittäviä toimivaltuuksia.
Tulli kertoi 13. syyskuuta koronakoirahankkeen päättymisestä. Toimintaan valmistautuminen ja koirien kouluttaminen keskeytettiin, koska lakiin ei saatu vaadittavaa kirjausta, joka olisi mahdollistanut koronakoirien nenätyöskentelyn suoraan matkustajavirrassa. Tulli kertoo saaneensa STM:n kanssa yhteistyössä toteutetusta projektista paljon hyvää kokemusta omasta valmiudestaan sekä yhteistyöstä eri viranomaisten kanssa. Koulutuksessa olleet koirat Vainu ja Riesu osoittautuivat koulutuksen aikana oppivaisiksi ja tomeriksi. Niiden avulla opittiin myös paljon uuden linjan kouluttamisesta. Vaikka Vainu ja Riesu eivät työkoiriksi päätyneetkään, molemmat saavat viettää aktiivista koiranelämää ohjaajiensa kotona.
Suosio oli yllättävä ja jo ensimmäisen haistelukuukauden aikana ja päivittäisiä asiakkaita oli keskimäärin noin 100. Koiria ja asiakkaita avusti päivittäin 2-4 palveluneuvojaa.
Kuukauden aikana positiivisia tuloksia saatiin 13 näytteen kohdalla eli 0,6% kaikista haistelluista. Lentoasemalla toteutuneet nenänielutestit antoivat samoihin aikoihin positiivisia tuloksia noin prosentista näytteitä.
Wise Nosen koronakoirat haistelivat keskimäärin 40 näytettä päivässä. Ensimmäismäärä näytteitä tauotta oli 20. Koirien hyvinvointia seurattiin yksilötasolla ja taukoja pidettiin jaksamisen mukaan. Palkkiona koirille oli leluja ja leikkimistä.
Haistelutesti ei kuitenkaan ollut virallinen eikä siten mahdollistanut esimerkiksi karanteenin lyhentämistä. Se ei siis korvannut nykyisinkin käytössä olevaa PCR-testiä. Virallinen koronakoirien suorittama testaus olisi vaatinut lakimuutoksen, johon Suomen Tulli nojasi aloittaessa koronakoirien kouluttamisen.
|
|||