Venäläisten MiG-31 -hävittäjien alueloukkaus varmistui - tutkintaa ehdotetaan rajoitettavaksi

IL62_MiG31_NatoRajavartiolaitoksen suorittama tutkinta koskien 18. elokuuta 2022 tapahtunutta kahden venäläisen MiG-31 -hävittäjän alueloukkausta on valmistunut. Venäläishävittäjät lensivät Suomen ilmatilassa Suomenlahden yllä noin kahden minuutin ajan.

Rajavartiolaitoksen suorittamassa tutkinnassa varmistui, että kaksi Venäjän valtion Mikojan MiG-31 -torjuntahävittäjää loukkasi Suomen ilmatilaa Suomenlahden merialueella.

MiG31_1_rusmilHävittäjien lentorata ylsi syvimmillään 1,12 kilometriä Suomen puolelle ja kestoltaan alueloukkaus oli noin kaksi minuuttia. Lentosää oli tapahtumahetkellä hyvä eli kyse ei ollut ukkospilvien väistämisestä.

Suomen ilmavoimat suoritti tapauksen yhteydessä tunnistuslennon F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjällä.

Venäläiskoneiden lentäjien henkilöllisyys jäi tutkinnassa epäselväksi eikä tiedossa ole sellaisia keinoja, joiden nojalla henkilöllisyyttä olisi tosiasiallisesti mahdollista selvittää. Tämän seurauksena tutkinnan rajoittamisesta on laadittu esitys syyttäjäviranomaiselle.

Ilmavalvonta_2016Venäläishävittäjät ovat mahdollisesti olleet osa suurempaa lauttaa lentokoneita, jotka ovat olleet matkalla Suomenlahden kansainvälistä ilmatilaa pitkin kohti Kaliningradia. Suomen ilmatilaa loukannneiden hävittäjien lentosuunta oli idästä länteen.

Ilmavoimat ei kommentoi operatiivista lentoa eikä ole julkaissut tällä kertaa kuvamateriaalia koneista. Näin ollen niiden mahdollisesti kuljettama erityinen aseistus ei varmistunut.

Mikojan MiG-31 (Foxhound) on kaksimoottorinen torjuntahävittäjä. Venäjä on käyttänyt konetyyppiä viime aikoina mm. hypersoonisen Kh-47M2 Kinzhal-ohjuksen laukaisuun. MiG-31 voi laukaista ohjuksen lentäen itse ylisoonisella nopeudella. MH

Lue myös: