Maaliskuussa 2012 aloitetun, vuoteen 2016 saakka kestävän ReShape-säästöohjelman myötä luotiin Air Balticin tulevaisuuden kasvusuunnitelma, joka pitää sisällään laivastouudistuksen ja kustannussäästöohjelman lisäksi operatiivisen toiminnan tehostamiseen, tuottavuuden lisäämiseen sekä reittiverkoston parantamiseen liittyviä kohtia. Keskusteluvälit työntekijäliittoihin ovat Gaussin mukaan hyvässä kunnossa ja ReShape vietiin läpi yhdessä. "Työntekijäjärjestöt ymmärsivät ettei eurooppalaisten lentoyhtiöden huono taloudellinen tilanne ole johtoportaan vika. Kipeät ratkaisut tehtiin ilman lakon uhkaa", kertoo työntekijöidenkin arvostama Gauss. Arvioiden mukaan liikennemäärän yhtiön päämarkkina-alueella oletetaan kasvavan vuosittain seitsemän prosentin vauhtia, joka on yli eurooppalaisen keskiarvon. Gaussin mukaan lippujen tuotot ovat kuitenkin yhä laskussa kuten yhtiö on säästöohjelmassaan huomioinut.
"Tilanne näyttää odotettua paremmalta mutta toki se on yhä tappiolla", kommentoi Gauss ennustettaan. Gaussin esittelemän ennusteen mukaan vuosi 2013 jäisi vielä noin 22 miljoonaa euroa tappiolle. Vuodesta 2014 eteenpäin odotetaan positiivisia vuosituloksia. Ennusteen mukaan 2014 menisi lähes 6 miljoonaa euroa, 2015 8 miljoonaa euroa ja 2016 jopa 18 miljoonaa euroa voitolliseksi. Kotikentällä kilpailua
Air Balticin runkoreitit suuntautuvat Lontooseen, Osloon, Tukholmaan, Moskovaan, Helsinkiin ja Brysseliin. Millään reitillä ei operoida yksin ja kilpailijana on kaikilla näillä reiteillä eri lentoyhtiö. Pahimpana kilpailijanaan Gauss mainitsee matkustajamäärillä mitattuna Ryanairin mutta Norwegian kasvattaa operaatioitaan kovalla tahdilla, ja hän uskoo sen nousevan pääkilpailijaksi. Air Baltic operoi vuoden 2012 aikana 47 721 lentoa kuljettaen 3,08 miljoonaa matkustajaa. Luku sisältää Aasian vuokrattujen Boeing 757-koneiden 149 000 matkustajaa. Koneiden täyttöaste oli 72 prosenttia. Laivastouudistus käynnissä
Air Baltic neuvotteli koneostoista myös Airbusin ja Boeingin kanssa. Vaihtoehtoina olivat A319 ja B737-700-koneet. Laivastouudistus kaventaa kustannuseron minimiin halpalentoyhtiöihin verrattuna ja lisää yhtiön kilpailukykyä. Cseriesin polttoaineen kulutus ja päästöt ovat erittäin alhaiset. Konetyyppi tarjoaa myös lisää hyötykuormaa ja paremman kantaman. Air Balticin ostamat CS300-koneet tulevat tuotantolinjalta vasta, kun mahdolliset lastentaudit on ratkottu. Yhtiölle valmistuvat koneet ovat linjastolta numerot 120-140. Ensimmäisen 130-paikkaisen CS300-koneen on määrä saapua Riikaan vuoden 2015 lopussa. Loput koneet tulevat isossa ryppäässä vuoden 2016 aikana.
Air Baltic on vuokrannut Boeing 757-koneensa Aasiaan charter-käyttöön Kamputsealaiselle TonleSap Airlinesille ohjaamomiehistöineen. Tuotot ovat siellä paremmat verrattuna koneen käyttöön omilla reiteillä Riikasta maailmalle. ReShape tuo uusia reittejä ReShape-säästöohjelman myötä Air Baltic julkisti kuusi uutta reittiavausta keväälle ja alkukesälle. Uudet kohteet ovat Tsekin Praha, Kyproksen Larnaca, Kroatian Rijeka, Italian Olbia, Unkarin Balaton ja Malta. "Lomareitit on tehty pääosin latvialaisten tarpeisiin", sanoo Gauss. Yhtiö aikoo myös parantaa tarjoamiaan yhteyksiä Helsinkiin, Lappeenrantaan, Turkuun ja Tampere-Pirkkalaan.
|
|||