75 vuotta Chicagon yleissopimuksen allekirjoittamisesta - suunta kohti kestävää kehitystä

Taivas_17. joulukuuta 2019 tuli kuluneeksi 75 vuotta Chicagon yleissopimuksen allekirjoittamisesta. Siinä luotiin perusta kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n toiminnalle, kansainvälisen ilmailun periaatteille ja ratkaisuille. Sopimuksen solmimisen vuosipäivänä vietetään kansainvälistä siviili-ilmailun vuosipäivää (International Civil Aviation Day, ICAD).

Delegaatiot 54 maasta kokoontuivat 7. joulukuuta 1944 Chicagon Stevens hotelliin Yhdysvaltain kutsumana. Tämän kokouksen päätteeksi osapuolet solmivat kansainvälisen siviili-ilmailun sopimuksen, joka tunnetaan paremmin Chicagon yleissopimuksena. Nykyisin historiallinen hotelli tunnetaan nimellä Chicago Hilton.

Chicago_ConventionSopimus tuli voimaan vuonna 1947, kun puolet Chicagon kokoukseen osallistuneista eli 26 maata oli sen ratifioinut. Suomi liittyi sopimuksen piiriin maaliskuussa 1949.

Kainsainvälistä siviili-ilmailun vuosipäivää on vietetty 1990-luvun puolivälistä lähtien 7. joulukuuta. Juhlapäivän tarkoituksena on muistuttaa ilmailun tärkeydestä ja erityisesti kansainvälisestä ilmakuljetuksesta ja sen sosiaalisista ja taloudellisista vaikutuksista koko maailmalle sekä korostaa ICAO:n roolia valtioiden välisessä yhteistyössä. Kansainvälisen siviili-ilmailupäivän teemana on vuonna 2019: 75 Years of Connecting the World

Viimeisimmän Agenda 2030:n mukaan on siirrytty kohti uutta aikaa, jossa keskitytään erityisesti myös kestävään kehitykseen.

ICAO_kylttiKansainvälinen ilmakuljetus tukee YK:n mukaan maailmanlaajuisesti 65,5 miljoonaa tyäpaikkaa.

Alan toimijat kuljettavat päivittäin noin 120 000 lennolla jopa 12 miljoonaa matkustaja turvallisesti määränpäähän.

Viimeisimmässä eli järjestyksessään 40. ICAO:n yleiskokouksessa syyskuussa 2019 Suomi sai edustajan siviili-ilmailujärjestön ylintä päätösvaltaa käyttävään neuvostoon. YK:n alaisen kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n jäsenmaiden määrä on 193. Järjestön pääsihteerinä toimii kiinalainen Fang Liu.

Lue myös: