Australia kiristi turvatoimia suurilla lentoasemilla - poliisi otti kiinni terrorismista epäiltyjä

qantas_tailsAustralia on kiristänyt turvatoimia suurilla lentoasemillaan Sydneyn lentoasemaan kohdistuneen terroriuhan seurauksena. Australian hallituksen mukaan terroristien suunnitelmissa oli lentokoneen tuhoaminen räjähteellä.

Australian liittovaltion poliisi ja terrorismin vastainen erikoisryhmä JCTT tekivät useita terrorismin vastaista operaatioa Sydneyn Lakembassa, Surry Hillsssä, Wiley Parkissa ja Punchbowlissa. Niiden aikana pidätettiin neljä henkilöä.

Terroristien suunnitelmissa oli lentokoneen tuhoaminen pommilla. Poliisin mukaan kyseessä olisi ollut "kehittynyt" laite mutta tarkempia tietoja suunnitelmista ei ole kerrottu julkisuuteen.

Australian lentokentät ovat nostaneet turvallisuustasoaan. Uudet tiukennetut menetelmät otettiin käyttöön lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Osa muutoksista näkyy lentomatkustajille, joita pyydetään saapumaan lentokentille hyvissä ajoin. Kotimaanmatkustajia kehotetaan tulemaan lentokentällä jo kaksi tuntia ennen koneen lähtöä. Luvassa on siis lisätarkastuksia.

Australian kansallinen terrorismiuhkan taso on ennallaan ja pysyy tapahtumien seuraksena samalla tasolla, jossa se on ollut jo vuodesta 2014 lähtien.