Estonian Air kaatui EU:n valtionapusääntöihin – uusi tilapäisyhtiö aloitti jo lennot

Estonian_jetsEstonian Air ajautui konkurssiin EU:n annettua lauantaina iltapäivällä päätöksen yhtiön vastaanottamien tukien valtionapusääntöjen vastaisuudesta. Lennot loppuivat välittömästi. Virolaiset eivät kuitenkaan jääneet ilman lentoyhteyksiä, sillä Nordic Aviation Group aloitti lennot heti sunnuntaiaamusta lähtien.

 

Euroopan komission pitkäkestoinen tutkinta Estonia Air:n vastaanottamien valtionapujen osalta on päättynyt. Komission mukaan Estonian Air sai tukipaketin avulla etua muihin kilpailijoihin nähden, joka taas on valtionapusääntöjen vastaista. Komissio ei voinut hyväksyä yhtiön saamia valtionapuja EU-sääntöjen mukaiseksi, koska julkinen tuki on rajoitettua eikä se auttanut yhtiötä takaisin kannattavuuden tielle.

Virolaisyhtiö on tehnyt tappiota vuodesta 2006 lähtien. Sen kassaan on maksettu tai suunniteltu maksettavaksi vuodesta 2010 lähtien tukia kaikkiaan yli 125 miljoonaa euroa. Estonian Air:n olisi pitänyt komission päätöksen myötä maksaa takaisin Viron valtiolle korkoineen kaikkian 85 miljoonaa euroa, jonka lisäksi se ei voisi vastaanottaa uutta 40 miljoonan euron tukipakettia uudelleenjärjestelyn tarpeisiin.

”Lentoyhtiöiden tulisi kilpailla kestävällä liiketoimintamallilla sen sijaan, että ne luottavat valtion tukiin pysyäkseen markkinoilla. Estonian Air on vastaanottanut tukia toistuvasti viimeisen viiden vuoden aikana eikä se ole saanut aikaan tarvittavia muutoksia kohti kannattavaa liiketoimintaa. Estonian Air:n pitäminen mukana markkinoilla keinotekoisesti ei ole oikea tapa käyttää veronmaksajien rahoja. Eikä se ole myöskään reilua kilpailijoita kohtaan, jotka joutuvat operoimaan ilman vastaavia tukia”, kommentoi EU:n kilpailuaisioista vastaava komissaari Margrethe Vestager.

Valtion avustukset vaikeuksissa oleville yhtiöille voidaan hyväksyä vain jos ne ovat komission pelastus- ja uudelleenjärjestelyavun ohjeistuksen mukaisia. Komission selvityksen mukaan Estonian Air:lla ei ollut luotettavaa uudelleenjärjestelysuunnitelmaa, joka olisi vienyt yhtiön kohti kannattavuutta.

Estonian Air lopetti lennot heti päätöksen tultua voimaan eli lauantaina 7. marraskuuta. Viro ei kuitenkaan jäännyt ilman omaa lentoyhtiötä.Viron valtio perusti 25. syyskuuta Nordic Aviation Group -yhtiön, jonka se myös omistaa 100 prosenttisesti. Yhtiö aloitti lennot sunnuntai aamusta 8. marraskuuta.

Nordic Aviation Group operoi Tallinnasta kahdeksaan kohteeseen. Lentoja operoidaan Amsterdamiin, Brysseliin, Kööpenhaminaan, Osloon, Kieviin, Trondheimiin, Vilnaan ja Müncheniin. Lennot lennetään viiden muun yhtiön avustuksella. Niitä ovat BMI, Trade Air, NextJet, Carpat Airlines ja Adria Airways, jonka varausjärjestelmää käytetään operaatioissa.

Tilanne on kuitenkin väliaikainen, sillä suunnitelmissa on uuden virolaisyhtiön rakentaminen kevään 2016 aikana entistä suuremmalla reittiverkostolla.