Euroopan kuljetustyöntekijäin liitto ETF (European Transport Workers Federation) on lähestynyt Finnairin matkustamopalvelun ulkoistamiskiistassa jo Suomen pääministeriä, kehitysministeriä ja työministeriä. Liitto on valmis tarttumaan asiaan ja aloittamaan laajamittaiset toimet Finnairin johtoa vastaan. ETF kertoo olevansa tietoinen eurooppalaisyhtiöiden kovasta kilpailutilanteesta mutta ei voi hyväksyä Finnairin menettelytapoja matkustamopalvelun ulkoistamisessa norjalaiselle OSM Aviationille. Liitto syyttää kirjeessään Finnairia "social dumpingista", jossa eurooppalaiset työntekijät ja työolot korvataan alemmalla standardilla. Kirjeessä painotetaan myös, että työnantajapuoli katkaisi neuvottelut vaikka Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys (SLSY) oli osoittanut neuvotteluhalukkuutta. Liitto peräänkuuluttaa Finnairin johdon tekemän päätöksen uudellenarviointia valtiolta, joka on Finnairin pääomistaja. ETF:n mukaan päätös sotii "samasta työstä sama palkka" -periaatetta vastaan, joka Kansainvälisen työjärjestö ILO:n perusta sekä yksi Euroopan unionin päämääristä. ETF kertoo taistelevansa työntekijlöiden oikeuksien ja Euroopan kauppasopimusten noudattamisen puolesta. Liitto on myös valmis aloittamaan mittavan kampanjan Finnairin johdon toimia vastaan. Ensisijaisena vaihtoehtona ETF pitää kuitenkin yhteistyötä neuvotteluteitse. Euroopan kuljetustyöntekijäin liiton lähettämän kirjeen jakelulistalla olivat Suomen pääministeri Alexander Stubb, kehitysministeri Pekka Haavisto ja työministeri Lauri Ihalainen sekä valtioneuvoston kanslia. Kirjeen on allekirjoittanut ETF:n pääsihteeri Eduardo Chagas. ETF edustaa yli 250 000 sivilli-ilmailualan työntekijää, 82 liittoa 34 Euroopan valtiossa. Lue myös:
|
|||