EU komissio kiinnostui Estonian Air:n saamista valtiontuista

Estonian_ES-AEAEuroopan komissio on aloittanut perusteellisen tutkinnan Estonian Air:lle maksetuista valtiontuista. Epäillään ettei lentoyhtiölle maksetut tuet ole linjassa EU:n valtiontukisääntöjen kanssa. Viron valtio on joulukuussa 2012 ilmoittanut suunnitelmasta myötää Estonian Air:lle 8,2 miljoonan euron pelastamislainan.

EU komission mukaan, vuodesta 2006 saakka tappiota tehnyt, Estonian Air on saanut tukia jo kolmesti. EU:n tukisääntöjen mukaan rahoitusta voidaan antaa vain kerran kymmenen vuoden aikana.

Estonian Air on saanut pääomia ensimmäisen kerran vuonna 2009 noin 7,3 miljoonaa euroa.  Vuonna 2010 rahaa on siirretty yhtiöön 19,9 miljoonaa euroa ja vuosien 2011-2012 aikana jopa 30 miljoonaa euroa.

Vuonna 2009 tapahtumeen maahuolintayhtiön myynti valtion omistamalle lentoasemalla saatetaan katsia laittomaksi tueksi.

Tutkimusten alkuvaiheessa komissio epäilee etteivät nämä neljä rahoituskertaa ole sellaisia joita yksityinen sijoittaja olisi markkinaoloissa tehnyt. Näin ollen tukisääntöjä olisi rikottu. Komissio aikoo varmentaa tilanteen tutkimuksillaan.

EU komissio tutkii voidaanko tukien maksamisen katsoa tapahtuneen EU:n sääntöjen, mukaisesti lentoliikenteessä ja vaikeuksissa oleville yrityksille.

Komissio on aloittanut tutkimukset myös Air Balticin ja Adria Airwaysin rahoituksista. Komisso on antanut päätökset jo aiemmin vastaavista tapauksista Air Maltan, CSA:n ja LOT:n tapauksissa.

EU komission tiedote