EU-tuomioistuin vahvisti oikeuskäytännön merkittävästi viivästyvien lentojen osalta

eu_logoUnionin tuomioistuin on vahvistanut oikeuskäytäntönsä, jonka mukaan merkittävästi viivästyneiden lentojen (C-581/10 ja C-629/10) matkustajat voivat saada korvausta. Jos matkustajat saapuvat määräpaikkaansa aikaisintaan kolme tuntia aikataulun mukaisen saapumisajan jälkeen, he voivat vaatia kertakorvausta lentoyhtiöltä, jos viivästyminen ei johdu poikkeuksellisista olosuhteista

EU-tuomioistuin on tänään vahvistanut vuonna 2009 tekemänsä päätöksen, jonka mukaan lentomatkustaja voi tietyin ehdoin saada korvausta, jos lento myöhästyy vähintään kolme tuntia.

Matkustajat voivat heidän lentonsa peruuttamistapauksessa saada kertakorvauksen, jonka määrä on 250–600 euroa. Tuomiossa todettiin, että viivästyneiden lentojen matkustajat voidaan rinnastaa peruutettujen lentojen matkustajiin korvausoikeuden osalta. Päätöksessä todetaan, että oikeutta korvaukseen ei kuitenkaan ole, jos viivästys johtuu olosuhteista, jotka eivät ole lentoyhtiön hallittavissa.

Finnair on ilmoittanut kunnioittavansa Euroopan tuomioistuimen päätöstä ja toimii sen mukaisesti. Finnair tiedottaa, että on hyvä, kun epäselvään tilanteeseen on nyt saatu ratkaisu EU-tuomioistuimelta. Finnair käsittelee jatkossakin kaikki asiakaspalautteet viivästys- tai peruutustapauksissa tapauskohtaisesti.

Yli kolmen tunnin viivästykset ovat harvinaisia: tuomioistuimen arvion mukaan mahdollinen korvausvelvollisuus koskee noin 0,15 prosenttia asetuksen piirissä olevien lentoyhtiöiden lennoista.

Finnairin tärkein tavoite on kuljettaa matkustaja turvallisesti ja aikataulun mukaisesti määränpäähänsä. Finnair on onnistunut tässä hyvin. Finnairin täsmällisyyskehitys on ollut erittäin myönteistä, ja viimeisimmän AEA:n (Association of European Airlines) tilaston mukaan Finnair on Euroopan täsmällisin lentoyhtiö.

EU-tuomioistuimen päätös asioissa (C-581/10 ja C-629/10)