Finnair ja suuret Lapin matkailutoimijat ovat sopineet kolmivuotisesta yhteistyöstä Lapin lentojen ja markkinoinnillisen yhteistyön lisäämiseksi. Finnair lisää merkittävästi lentoja Lappiin marraskuussa 2014 alkavan talviliikennekauden alussa. "Kysyntää pohjoisen lentoihin on matkailun kasvaessa, ja haluamme lisälennoilla tarjota sekä suomalaisille sekä kansainvälisille matkustajille mahdollisuuden kokea Suomen Lapin taian", Finnairin Suomen-myynnistä vastaava johtaja Rolf Backman kertoo. Lentoja Helsingistä lisätään erityisesti Kittilään, Ivaloon ja Kuusamoon. Lennot on aikataulutettu niin, että matkustajilla on sujuvat jatkoyhteydet Lapista Helsingin kautta Eurooppaan ja Aasiaan. "Aasialaiset matkailijat ovat kasvava matkailijaryhmä, ja he ovat olleet innoissaan hyvästä revontulivuodesta ja Lapin elämyksistä". "Olemme säännöllisesti keskustelleet paikallisten matkailutoimijoiden kanssa ja pyrkineet yhdessä löytämään ratkaisuja, joiden avulla voimme kehittää yhdessä Lappia matkakohteena. Yhteistyö auttaa meitä optimoimaan liikennettämme niin suomalaisten kuin muualta tulevien asiakkaiden ja lisäksi kaikkien matkaketjun toimijoidenkin parhaaksi. Matkaketjun toimijoiden vahvan yhteistyön avulla pystymme entistä paremmin myymään Suomea kiinnostavana matkakohteena", Backman kertoo. Lapin liitto julkaisi vastikään tutkimuksen, jonka mukaan reittilentojen vähyys uhkaa matkailumarkkinoiden kasvua. Liiton mukaan keskusteluja tilanteen korjaamisesta on käyty pitkään ilman muutoksia. Erityisesti kaivattaisiin suoria kansainvälisiä yhteyksiä. Lue myös:
|
|||