Helsinki-Vantaan valokuvanäyttelyssä avaruussukkula matkaa halki Yhdysvaltojen

EFHK_valokuvanayttely_2013_1Finavian ilmailuaiheinen valokuvanäyttely Helsinki-Vantaalla kertoo NASA:n avaruussukkulan Endeavourin eläkkeelle siirtymisestä ja kuljetuksesta yleisön ihailtavaksi Los Angelesin tiedemuseoon. Sukkula teki viimeisen matkansa Floridan Kennedyn avaruuskeskuksesta ensin ilmojen halki Boeing 747:n katolla ja lopun matkaa museoon erikoisvarusteisella ajoneuvolla maanteitse.

Vaikuttavat kuvat kertovat Endeavourin mieleenpainuvasta matkasta seitsemän eri kuvaajan ikuistamana. Kuljetus oli suuri mediatapahtuma, ja tuhannet ihmiset seurasivat sukkulan matkaa Yhdysvaltojen eteläosasta länsirannikolle syksyllä 2012.

EFHK_valokuvanayttely_2013_2Yhdysvaltojen avaruus- ja ilmailuhallinto NASA:n avaruussukkulat olivat miehitettyjä avaruusaluksia, jotka lähettivät luotaimia kohti toisia planeettoja, veivät satelliitteja avaruuteen, huolsivat avaruusasemaa ja toimivat tutkimuslaboratorioina.

Sukkulan on sanottu olevan monimutkaisin ihmisen tekemä laite. Ensimmäinen avaruuslento niillä tehtiin 1981. Näyttelyn kuvissa esiintyvä Endeavour laukaistiin ensimmäisen kerran toukokuussa 1992, sekin yli 21 vuotta sitten.

Avaruudessa lentämään kykeneviä sukkuloita rakennettiin viisi, joista Endeavour oli viimeinen. Lentoja tehtiin kaikkiaan 135. Kaksi sukkulaa tuhoutui onnettomuuksissa ja niiden miehistöt saivat surmansa.

Challenger räjähti 1986 pian laukaisun jälkeen. Columbia puolestaan tuhoutui palatessaan ilmakehään vuonna 2003. Molemmat onnettomuudet johtivat pitkiin lentokieltojaksoihin.

Airbus A320 -lentokoneen kokoisen sukkulaan kuului suuri polttoainesäiliö ja kaksi apurakettia, joiden avulla se nousi kantoraketin tapaan avaruuteen. Avaruusalus oli yli 37 metriä pitkä, sen siipien kärkiväli oli lähes 24 metriä ja Maahan palatessaan se lensi noin 28 000 kilometrin tuntivauhdilla.

Viimeisen lentonsa Endeavour teki keväällä 2011. Kyydissä oli tuolloin myös italialainen koelentäjä Roberto Vittori, jota suomalainen tiedetoimittaja Jari Mäkinen pääsi haastattelemaan sukkulan laskeutumisen jälkeen.

Vittori totesi sukkulan olleen jännittävin hänen koskaan kokemansa lento.

"Tuntuu upealta, kun sukkula ja sen noin sata tonnia painava kuorma kiihdytetään muutamassa sekunnissa 25-kertaiseen äänennopeuteen ja kun se sitten laskeutuu hyvin jyrkässä kulmassa alaspäin. Sellaista ei koe koskaan normaalilla lentokoneella – varsinkaan kun tietää, että laskeutumista ei voi tehdä uudelleen", muisteli Vittori.

Valokuvanäyttely sijaitsee terminaali 2:ssa alueella, jonne kaikilla lentoasemalla asioivilla on vapaa pääsy. Maksuton näyttely sijaitsee saapuvien matkustajien kerroksessa 2A-aulassa. Kuvat ovat esillä lokakuulle 2013 asti.

Näyttelyn ovat yhteistyössä Finavian kanssa järjestäneet Ilmailutoimittajat ry, Dialab Oy, Epson, Finnair, Kamera-lehti ja tuottaja Merja Ailama-Mäkitalo. Tiedot avaruussukkula Endeavourista on koonnut tiedetoimittaja Jari Mäkinen.

Aiemmissa näyttelyissä on esitelty julkkisten saapumisia lentoasemalle, ilmailun muotokuvia, ilmailuvalokuvaaja Katsuhiko Tokunagan valokuvia, suomalaisen Hornet-lentäjä Henrik Elon hävittäjäkuvia ja amerikkalaisen ilmailu- ja avaruuslentojen kuvaamiseen erikoistuneen Carolyn Russon näkemyksiä lentokoneista.

 

Endeavourin (OV-105) teknisiä tietoja:

  • Pituus: 37,3 m
  • Siipien kärkiväli: 23,8 m
  • Korkeus: 17,3 m
  • Tyhjäpaino: 78 tonnia
  • Suurin lentoonlähtöpaino (sukkula ja kuorma): 110 tonnia
  • Suurin hyötykuorma avaruuteen: 25 tonnia
  • Suurin laskeutumispaino: 100 tonnia
  • Suurin hyötykuorma takaisin Maahan: 14 tonnia
  • Rahtiruuman koko: 4,6 x 18 m
  • Suurin nopeus (Maahan palatessa): 27,870 km/h
  • Miehistön koko: max 8 (hätätilanteessa 11)


Lue myös Lentoposti.fi:n jutut aiheesta: