Icelandairin ja Airbusin kauppojen toteutuessa ensimmäiset uusista Airbus A321XLR -koneista toimitettaisiin vuodesta 2029 lähtien. Näiden 13 koneen lisäksi aiesopimus sisältää 12 osto-oikeutta A321XLR -koneista. Ensimmäisten koneiden osalta hankintahinnan kerrotaan olevan salainen, jonka lisäksi rahoitusratkaisut ovat vielä kesken. Niistä on määrä päättää lähempänä toimitusaikaa.
"Olemme päättäneet, että A321XLR ja A321LR -koneista tulee Boeing 757 -koneiden seuraajia, kun ne jäävät vaiheittain pois käytöstä. Boeing 757 -koneet ovat olleet Icelandairin laivaston kulmakiviä vuodesta 1990 lähtien. Niiden ainutlaatuinen suorituskyky on mahdollistanut laajan reittiverkoston ja kilpailukyvyn transatlanttisilla reiteillä hyödyntäen Islannin maantieteellistä sijaintia Pohjois-Amerikan ja Islannin välillä", sanoi Icelandairin toimitusjohtaja Bogi Nils Bogason. Airbus A321XLR ja A321LR ovat Airbusin A320neo-perheen uusimpia pitkille lennoilla soveltuvia kapearunkokoneita. Näistä pidemmälle jopa 8700 kilometrin eli 4700 merimailin mittaisille reiteille soveltuva A321XLR mahdollistaa toiminnan kokonaan uusilla markkinoilla. A321LR-koneilla voidaan puolestaan lentää jopa 7400 kilometrin eli 4000 merimailin pituisilla reiteillä. Molemmat versiot soveltuvat Icelandairin reittiverkostoon.
Vuoteen 2025 saakka Icelandair lentää ainoastaan Boeingin valmistamilla matkustajakoneilla, mutta ensimmäisten Airbusien toimitusten jälkeen käytössä on sekalaivasto Airbusin ja Boeingin koneita. Uudet koneet laskevat operointikustannuksia ja tukevat myös Icelandairin kestävän kehityksen tavoitteita tarjoten samalla erinomaisen matkustuskokemuksen. "Airbusit mahdollistavat toimivan liiketoimintamallin kehittämisen transatlanttisilla reiteillä, jonka lisäksi ne avaavat uusia mahdollisuuksia kokonaan uusilla markkinoilla", jatkoi Bogason. Boeing 757, 767 ja 737 MAX -koneet tulevat edelleen lähivuosina olemaan tärkeässä roolissa Icelandairin operoinnissa. Islantilaisyhtiö on toiminut vuosikymmenten ajan yhteistyössä Boeingin kanssa ja se on taannut yhtiön menestystä. Lue myös:
|
|||