Lufthansa-konserni uudelleenbrändasi lomalentoyhtiönsä, kun Eurowings Discover saa uuden nimen ja ilmeen. Ensimmäinen Discover Airlinesin väreissä lentävä Airbus A320 lensi avauslennon Palma de Mallorcalle 6. syyskuuta 2023. Lomalentoja tuodaan jatkossa aiempaa enemmän tarjolle myös Münchenistä. Uusi Discover Airlines esiteltiin 5. syyskuuta, kun ensimmäinen uusiin väreihin maalattu Airbus A320 (D-AIUR) laskeutui Frankfurtiin. Avauslento uuden Discover Airlines -nimen alla lennettiin Mallorcalle 6. syyskuuta, jolloin käynnistyi myös laaja kampanjointi mm. sosiaalisessa mediassa. Koko uudistunut Discover Airlinesin ilme esitellään liukuvasti lähiviikkojen ja -kuukausien aikana. Ensimmäiseksi muuttuvat tunnukset Frankfurtin lentoasemalla ja matkakohteissa ympäri maailmaa. Miehistön virkapuvut ja matkustamoelementit saavat uuden ilmeen joulukuusta 2023 lähtien. Uusi saksalaisen Scholz & Friendsin luoma brändi-identiteetti korostaa Lufthansan mukaan Discover Airlinesia laadukkaana saksalaisena lomalentoyhtiönä. Sen kerrotaan lisäksi edustavan matkustamisen iloa, uusien paikkojen ja kokemusten löytämistä. Seuraavien lähikuukausien aikana uuteen maalauskaavioon maalataan yhtiön laivastoon saapuvat uudet lentokoneet ja muut jo laivastossa lentävät koneen maalataan uudelleen normaalin huolto-ohjelman mukaisesti. Lentokoneiden uusi maalauskaavio ja brändin muu väritys on saanut inspiraationsa elementeistä, jotka herättävät muistoja lomasta sekä halun matkustaa. Sinisen eri sävyt on valittu taivaalta, horisontista sekä vedestä, jotka heijastavat keltaisen auringon ja hiekkarannan sävyjä. Liukuva värimaailma avaa lentokoneen ikkunasta näkymän kauas horisonttiin tai näkymän merelle. Sininen väri on tuttu myös Lufthansa-konsernista, jonka osa Discover Airlines on. Lentoyhtiön uusi nimi Discover Airlines -nimi kirjoitetaan mm. lentokoneiden rungoissa pienellä alkukirjaimella päättyen pisteeseen: discover. Tämä on ollut olennainen osa Lufthansa-konsernin lomalentoyhtiötä jo aiemmin Eurowings discoveryssa. Jatkossa sitä täydennetään myös airlines-sanalla. Discover-sanaa seuraava piste on merkkinä toistuva suunnitteluelementti ja se näkyy suurena myös lentokoneen sivuvakaajassa. Koneen takarungossa lukee myös Member of Lufthansa group. Lennoilla käytetään jatkossakin IATA-tunnusta 4Y ja radiokutsuna on sama tuttu Ocean. Discover Airlines toimii Frankfurtissa ja Münchenissä täydentäen olemassa olevaa tarjontaa kasvavalla lomamatkasegmentillä. Yhtiö operoi 22 lentokoneella ja työllistää noin 2000 henkilöä. Suunnitelmissa on kasvattaa laivastoa 28 lentokoneeseen sekä sijoittaa entistä suurempi konemäärä myös Müncheniin. Käytännössä tämä tarkoittaa viiden A320- ja yhden A330-koneen lisäämistä laivastoon. Kesällä 2024 laivastossa on määrä olla 15 A320- ja 12 A330-konetta. Viisi A320-kapearunkokonetta sijoitetaan Müncheniin, josta ne lentävät noin 60 viikkovuoroa 23 lomakohteeseen kesän 2024 aikana. Kymmenen A320-konetta ja 13 A330-laajarunkokonetta lentävät puolestaan Frankfurtista 33 viikkovuoroa lähiliikenteen kohteisiin ja 17 viikkovuoroa kaukokohteisiin. Tavoitteena on käynnistää kaukolennot myös Münchenistä vuoden 2025 alussa. Yhtiön 184-paikkaisissa A320-koneissa on business- ja economy-luokat, joiden istuinvälit ovat vastaavasti 81 cm ja 74 cm. Koneissa on pilven kautta käytettävä IFE-matkustamoviihdejärjestelmä, jota voi käyttää omalla mobiililaitteella. Lähiliikennelentojen erikoisuutena on lennolle valmistettujen tuoreiden ruoka-annosten myynti lennon lopussa puoleen hintaan take awayna. Kaukolentoja lennetään A330-200 ja A330-300 -koneilla, joissa on business- ja economy-luokkien lisäksi myös premium economy -luokka. Niiden matkustamot vaihtelevat tarjoten versiosta riippuen 22, 27 tai 30 business-paikkaa, 17, 28 tai 31 premium economy -paikkaa sekä 231, 225 tai 244 economy-paikkaa. Lufthansan saksalainen lomalentoyhtiö oli alunperin nimeltään Ocean, mutta nimi vaihdettiin Eurowings discoveriksi, joka aloitti toimintansa heinäkuussa 2021. Syyskuussa 2021 Lufthansa ilmoitti siirtävänsä lomalentoreittejä Eurowings Discoverin operointiin. Myös Finnair lensi Saksasta juuri Eurowings Discoverin lentoja Yhdysvaltoihin A350-koneillaan. Nyt tämä yhtiö tunnetaan siis nimellä Discover Airlines jo toisen uudelleenbrändäyksen jälkeen. Discover Airlines kilpailee lomalentoasiakkaista erityisesti saksalaisen Condorin kanssa, joka raikasti omaa ilmettään huhtikuussa 2022 eri värisillä ja raidallisilla lentokoneilla. MH
|
|||