Lufthansa on valmiina uusiin Berliinin lentoihin

Lufthansa_tailLufthansa vihki tiistaina käyttöönsä yhtiön yhdeksännen Airbus A380 -jättikoneen (Airbus A380 D-AIMI) Berliinin Tegelin lentokentällä. Berliinin kaupunginjohtajan Klaus Wowereitin sekä Lufthansan toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan Christoph Franzin johtamassa juhlallisessa seremoniassa kone sai nimekseen ”Berlin”. Maailman suurin matkustajakone lensi näytöslennon Berliinin ja Brandenburgin yllä matkustajinaan kutsuvierasjoukko, johon kuului muun muassa yli sata Berliinin alueella asuvaa lasta ja nuorta.

”Nimi ”Berlin” korostaa Saksan pääkaupungin merkitystä Lufthansalle. Investoimme Berliiniin ja uskomme alueen kehitykseen. Aloitamme suorat lennot Eurooppaan ja Lähi-itään Berliinin Tegelin lentokentältä kesäkuussa ja luotamme siihen, että uusi lentokenttä avataan uuden aikataulun mukaan”, kertoi Christoph Franz tilaisuudessa pitämässään puheessaan.

Lufthansa aloittaa Berliinissä 3.6.2012 historiansa suurimman laajennusohjelman, jonka arvo on yli 60 miljoonaa euroa. Lufthansalla on 39 suoraa Berliinin yhteyttä, ja viisitoista Airbus A319- ja A320-konetta sijoitetaan Berliinin Tegelin kotikentälle. Berliinistä lähtevillä matkustajilla on tulevaisuudessa mahdollisuus valita suorat lennot 50 eri kaupunkiin Euroopassa ja Välimeren eteläpuolisissa maissa, kun mukaan luetaan Lufthansa Groupin ja Star Alliance -kumppaniyhtiöiden kaikki kohteet.

"Olemme ylpeitä siitä, että pääsemme pian aloittamaan uudet suorat Berliinin lentomme. Muutaman viikon kuluessa voimme tarjota Helsingistä matkustaville asiakkaillemme uuden yhteyden Saksan pääkaupunkiin", kertoo Lufthansan Suomen maajohtaja Marek Kuchta.

"Ennakkovaraustilanne näyttää erittäin lupaavalta. Jatkuvasti kehittyvä ja vetovoimainen Berliini kiinnostaa selvästi suomalaisia. Yhä useammat haluavat lentää Berliiniin joko liike- tai lomamatkalle, ja olemme tyytyväisiä, että voimme parantaa tarjontaamme tällä reitillä. Myös hinnoittelumme on erittäin kilpailukykyinen. Edullisin yhdensuuntainen lentomme Berliiniin maksaa vain 49 euroa“, hän lisää.

Tegelin lentokentällä pidetty nimenantoseremonia noudattaa Lufthansan yli puoli vuosisataa jatkuneita perinteitä. Syyskuun 16. päivänä vuonna 1960 silloinen Berliinin kaupunginjohtaja, tuleva liittokansleri Willy Brandt vihki käyttöön Lufthansan siihen asti suurimman laajarunkokoneen, Boeing 707-430:n ja antoi koneelle nimeksi ”Berlin”. Kyseessä oli ensimmäinen lentokoneen nimenantotilaisuus vuonna 1955 perustetun Lufthansan historiassa. Vuodesta 1960 lähtien Lufthansan kulloinkin hallitseva lippulaiva on kantanut Saksan pääkaupungin nimeä.

Airbus A380 -koneen rekisteritunnus D-AIMI "Berlin" näkyy suurikokoisilla kirjaimilla konejättiläisen rungon molemmilla puolilla, ja matkustamon verhoilussa toistuu Berliinin vaakunaeläin karhu. Aiempien A380-koneiden tavoin "Berlin" lentää Lufthansan pitkillä kaukoreiteillä, ensisijaisesti Yhdysvaltojen itä- ja länsirannikon kohteisiin sekä Kaukoidän suurimpiin kaupunkeihin.