"Harjoituskehystä ja -toimintaa on kehitetty systemaattisesti ja ajassa eläen. Mukaan ovat tulleet esimerkiksi miehittämättömät lentolaitteet eli lennokit ja risteilyohjusten torjunta. Harjoituskehyksessä on pyritty huomioimaan tuoreeltaan myös Ukrainan sodan alustavat opit", kertoi Ilmasotakoulun apulaisjohtaja everstiluutnantti Sami Nenonen. Aikaisemmin ADEX-harjoitus tunnettiin valtakunnallisena ilmapuolustusharjoituksena, mutta nyt kansainvälinen toiminta on sen oleellinen osa. Toukokuun ADEX-harjoituksessa on mukana Saksan Flugabwehrraketengruppe 21:n Patriot-ilmatorjuntaohjusryhmä. Edellisvuonna saksalaiset tutustuivat harjoitukseen pienellä yhteysupseerien osastolla ja tuolloin saksalaisvieraat ilmaisivat kiinnostuksensa osallistua harjoitukseen Patriot-yksiköllä. "Ilmapuolustusharjoitus avattiin kansainväliseksi joitakin vuosia sitten. Sen jälkeen aselajijohto on erilaisissa kansainvälisissä yhteyksissä markkinoinut harjoitusta erinomaisena alustana ilmatorjuntajoukkojen harjoituttamiseen osana ilmapuolustuksen ketjua", jatkoi everstiluutnantti Nenonen.
Vierailevalla joukolle HNS-isäntämaatukea (Host Nation Support) tarjoaa Ilmasotakoulu, jolla on aiempaa kokemusta lentopuolen tukitoimista. Saksalaisjoukon kaltaiselle kokoonpanolle isäntämaatukea Ilmasotakoulu ei ole aiemmin tarjonnut.
Patriot-yksikölle tarjottava isäntämaatuki kattaa useimpia logistiikan eri osa-alueita. Statement of Requirements (SOR) eli tukitarveluettelo varsin laaja ja yksityiskohtainen. Tukitarpeet liittyvät mm. huoltoon, infrastruktuurin luomiseen sekä Myös sidosryhmät kuten poliisi, tulli ja Pietarsaaren satama ovat Ilmasotakoulun mukaan hoitaneet oman osuutensa erinomaisen ratkaisukeskeisellä asenteella.
Mallet Strike -harjoitus jakautuu toiminnallisesti ampuma- ja taisteluvaiheeseen. Ampumavaiheessa 14.-18. toukokuuta toimeenpannaan ilmatorjunnan tykki- ja ohjusammuntoja maalta sekä mereltä. Nousujohteiset ammunnat asejärjestelmien ampumaohjelmiston mukaisesti toteutetaan haastaviin maalitilanteisiin valoisalla ja pimeällä. Ammunnat ovat olennainen osa joukon ja järjestelmän suorituskyvyn todentamista.
"Harjoituksen johto- ja tukiorganisaatio tekee johdollani parhaansa, jotta harjoitusjoukoille luodaan toimintamahdollisuudet ja pelilauta saavuttamaan harjoitukselle ja joukolle asetetut tavoitteet. Kokoamalla ilmapuolustuksen eri toimijat yhteen saamme kustannustehokkaan ja vaativan harjoitusympäristön, joka on mahdollista luoda vain Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella", kertoi eversti Nokelainen. MH Lue myös:
|
|||