Ilmavoimat vastaa Suomen alueellisen koskemattomuuden valvonnasta (AKV) ja turvaamisesta (AKT). Alueellisen koskemattomuuden valvonta ulottuu satoja kilometrejä Suomen valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Valvontaa suoritetaan eri puolille maata sijoitetuilla liikkuvilla ja kiinteillä ilmavalvontatutkilla ja muilla sensoreilla.
Ilmavoimien reagointiherkkyyttä säädetään jatkuvasti tilanteen mukaan esimerkiksi siirtämällä koneita lähemmäs Suomenlahtea. Hornetit päivystävät kotitukikohtiensa lisäksi vaihtelevasti myös mm. Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Nopea reagointi ja sen näyttäminen on osa Ilmavoimien ennaltaehkäisykykyä.
Mahdollisesta alueloukkauksesta ei ole tiedotettu. Ilmavoimat julkaisee satunnaisesti tunnistuslennoilla otettuja valokuvia kohteena olleista ilma-aluksista. Itämeren alueella kansainvälisessä ilmatilassa lentää jatkuvasti useiden eri valtioiden sotilaskoneita. Suomen edustalla kyseinen ilmatila on erityisen kapea.
Suomen ilmatilaa ovat kuluvan vuoden aikana loukanneet Portugalin ja Venäjän ilma-alukset. Ensimmäisessä tapauksessa Portugalin meritoimintakone koukkasi Suomen ilmatilaan huhtikuussa 2019. Jälkimmäisellä kerralla heinäkuussa 2019 Suomen ilmatilaan erehtynyt venäläiskone oli mahdollisesti Tupolev Tu-154. Lue myös:
|
|||