Portugalin P-3C Orion -meritoimintakoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa

Lockheed_P-3C_Orion,_Portugal_-_Air_Force_Pedro-AragaoPortugalin valtion ilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Kirkkonummella Upinniemen edustalla maanantaina 1. huhtikuuta kello 17.59. Rajavartiolaitos selvittää NATO:n operaatioon osallistuneen meritoimintakoneen tekemää mahdollista ilmatilaloukkausta.

Alustavien tietojen mukaan kyseessä olisi Portugalin meritoimintakone. Epäilty ilmatilanloukkaus on Puolustusministeriön alustavien tietojen mukaan ollut varsin lyhyt ja Suomen puolella olisi käyty vain hetken ajan. Kyseessä on ollut rajan suuntainen lentorata.

Portugalin Ilmavoimat osallistuu parhaillaan NATO:n operaatioon, jossa valvotaan alueita Itämerellä. Ilmatilaloukkauksen tehnyt Lockheed P-3C CUP+ Orion tukeutuu Malborkin tukikohtaan Puolassa. Portugali on mukana 20. huhtikuuta saakka.

portugal_P3C_OrionItämeren alueella kansainvälisessä ilmatilassa lentää jatkuvasti useiden eri valtioiden sotilaskoneita. Suomen edustalla kyseinen ilmatila on erityisen kapea.

Tiedustelukoneiden eli ns. sahureiden lisäksi alueella lentää myös kuljetuskoneita, hävittäjiä ja pommikoneita. Venäjä mm. siirtolentää koneitaan Itämeren kansainvälisen ilmatilan kautta Kaliningradiin enklaaviinsa.

Portugalilainen koneen lento on ensimmäinen vuoden 2019 aikana tapahtunut mahdollinen ilmatilanloukkaus. Edellisen kerran Suomen ilmatilaa loukattiin vuonna 2017.

Meritoimintakone kykenee myös sukellusveneiden torjuntaan

Portugalin Ilmavoimilla Força Aérea Portuguesalla on käytössään viisi Lockheed P-3C CUP+ Orion -meritoimintakonetta. Ne ostettiin Hollannista vuonna 2010 ja Lockheed Martin teki koneisiin elinkaaripäivityksen. Koneet otettiin käyttöön Portugalissa vuosina 2011-2012 (CUP tulee sanoista Capability Upkeep Program).

Nelimoottorisen potkuriturbiinikoneen toiminta-aika on huimat 16 tuntia ja toimintamatka on yli 9000 kilometriä. Koneilla operoi 601 Squadron “Lobos”, jonka kotitukikohta on Portugalin Beja.

NOCO14_22Meritoimintakoneella voidaan etsiä ja seurata sekä myös tuhota sukellusveneitä. Sitä varten koneen takarungossa on ulostyöntyvä ns. MAD-puomi (Magnetic anomaly detector). Se havainnoi muutoksia maapallon magneettikentässä ja paikantaa sukellusveneen sen metallin aiheuttaman poikkeaman avulla (kuvassa yllä US Navyn Orion Turun lentoasemalla).

Orionissa on myös koneesta pudotettavia kuuntelu- eli ns. sonopoijuja. Useita sellaisia pudottamalla voidaan toiminta-alueelle luoda valvontakenttä. Sen avulla sukellusveneen ääniheräte voidaan ristiinmittaamalla paikantaa ja kohde tuhota Orionista pudotettavalla maaliin hakeutuvalla torpedolla.

P-3C CUP+ Orion koneiden aseistuksena on mm. pintamaaleihin tarkoitettuja AGM-84 Harpoon ja AGM-65F/G Maverick -ohjuksia sekä Mk 46 A ja Mk 82/83/84  -torpedoita ja Mk 36 -miinoja.

Kylmän sodan veteraani Lockheed P-3 Orion teki ensilentonsa vuonna 1959. Se perustuu Lockheed L-188 Electra -matkustajakoneeseen, joka puolestaan nousi ensimmäisen kerran ilmaan vuonna 1957.

Yhdysvallat korvaa Orion-koneitaan Boeing P-8 Poseidon -meritoimintakoneilla. Se puolestaan perustuu vuonna 1967 ensilentonsa tehneeseen Boeing 737 -matkustajakoneperheeseen.

Päivitys klo 13.13: Tarkennettu tietoja ilmatilaloukkauksesta ja konetyypistä.

Päivitys kello 15.54: Lisätty tieto Nato-operaatiosta.

Päivitys kello 18.10: Lisätty tietoa Orion-koneesta.