Malmin lentoaseman toimijat jättivät 20. huhtikuuta kantelun oikeusasiamiehelle koskien valtion vastuuta toteuttaa korvaavat ratkaisut Malmin lentoaseman ilmailutoiminnoille. Kantelun jättäneiden mukaan korvaavia toimia ei ole toteutettu siviili-ilmailun osalta miltään osin. Malmin lentoaseman toimijoiden mukaan vaikuttaa siltä, ettei valtio noudata hallituksen hallituksen vuoden 2014 päätöstä eikä eduskunnan asettamia edellytyksiä ja toimia Malmin lentoaseman suhteen. Kantelun pääkohdat koskevat seuraavia kirjauksia: Kehysriihessä 2014 Malmin lentoaseman toimintojen osalta kirjattiin seuraavaa: "Asuntorakentamisen edellytysten parantamiseksi Helsingin seudulla valtio vetäytyy Eduskunnan Lex Malmi -lausuma vuodelta 2018 edellyttää hallitukselta toimia korvaavien Liikenne- ja viestintäministeriön toteuttama toimenpiteet ovat kantelun mukaan riittämättömiä ja epäonnistuneita. Malmin lentoaseman toimijat huomauttavat ettei korvaavia toimia ole toteutettu siviili-ilmailun osalta miltään osin. Kantelussa todetaan, että vailla huomiota ovat mm. mm. lentotoiminnan volyymi, koneiden säilytys- ja huoltohallit ja polttoainehuolto. Malmin toimijat toteavat ettei niillä ole syytä epäillä, etteikö valtio toteuttaisi päätöksilleen kirjallisesti asettamiaan edellytyksiä, sillä vastuu korvaavien mahdollisuuksien järjestämisestä on selkeästi osoitettu valtiolle. Toistaiseksi Helsingin historiallisen lentopaikan ilmailutoiminta on ollut keskeytyksissä 14. maaliskuuta 2021 lähtien. Toimijoiden mukaan kaupungin ennenaikaisilla toimilla on aiheutettu merkittävää vahinkoa niiden liiketoiminnalle Malmin lentoasemalla ja estetty elinkeinotoiminnan harjoittamista. Kantelun jättäneet toimijat vaativat valtiolta pikaisia toimenpiteitä kestämättömän tilanteen ratkaisemiseksi. Vaihtoehdoiksi toimijat tarjoavat uutta lentokenttää Helsingin alueelle, sopimusta Malmin lentoaseman jatkokäytöstä tai Helsinki-Vantaan lentoaseman avaamista myös pienilmailun tarpeisiin, kunnes korvaava infrastruktuuri pääkaupunkiseudun yleisilmailulle ja Malmin toimijoiden jatkolle on toteutettu. Oikeusasiamiehelle jätetyn kantelun on allekirjoittanut 13 toimijaa Malmin lentoasemalta, joiden joukossa on kaupallisia lentokouluja, muita lentokentän yrityksiä, yhdistyksiä, yhteisöjä ja lentokerhoja. Ne pyytävät yhdessä eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan asian viiveettä ja antamaan siitä päätöksensä asian edistämiseksi asianmukaisesti sekä ryhtymään asian edellyttämiin toimenpiteisiin. Lue myös:
|
|||