Qantas aloittaa jättimäisen säästöohjelman ja vähentää väkeä

qantas_tailsQantas aloittaa kolme vuotta kestävän kahden miljardin Australian dollarin säästöohjelman, jonka myötä vähennetään 5000 työpaikkaa ja 50 lentokonetta. Investointeja matkustamopalveluihin jatketaan säästöistä huolimatta. Qantasin puolivuotiskauden tulos jäi verojen jälkeen 235 miljoonaa Australian dollaria tappiolliseksi.

Qantas-konserni aikoo vähentää kustannuksiaan pysyvästi tilikauden 2017 loppuun mennessä. Säästöt koskettavat laivastoa, reittiverkostoa, työn tuottavuutta, yhteistyötä kumppaneiden kanssa sekä uuden teknologian käyttöönottoa.

Qantasin markkina-alue on muuttunut. Tilannetta vaikeuttavat talouden rakennemuutokset ja Australian ilmailupolitiikka", kommentoi Qantasin tomitusjohtaja Alan Joyce.

"Kilpailijat ovat lisänneet kapasiteettiaan Australiaan 46 prosentilla vuodesta 2009 lähtien, joka on yli kaksinkertaisesti maailman keskiarvoon (21%) verrattuna. Samaan aikaan polttoaineen hinnat ovat nousussa ja talous epävakaalla pohjalla".

 "Olemme kohdanneet haasteet pää pystyssä. Viimeisten neljän vuoden aikana olemme vieneet läpi suurimmat muutokset yhtiön historiassa. Neljän vuoden aikana yksikkökustannuksia on saatu laskettua 19 prosenttia, laivastoon on hankittu uusia koneita ja teknologiaa parantamaan työmenetelmiä. Muutokset eivät kuitenkaan ole riittäviä nykyiseen tilanteeseen", toteaa Joyce.

"Seuraavien kolmen vuoden aikana aiomme varmistaa vahva kotimaisen aseman ja maksimoida Qantasin kansainvälinen kilpailukyky", päättää Joyce.

Australian kilpailutilannetta vaikeuttaa Virgin Australian vahvistuminen, joka on osa Richard Bransonin Virgin Groupia. Virgin Australia on saanut ulkomaalaista piristysruisketta viimeisen kolmen vuoden aikana yli 300 miljoonaa Australian dollaria laajentumiseensa vaikka yhtiö tekee samalla tappiota.

Australian sisäinen tuottopotentiaali on laskenut vuoden 2012 yli 700 miljoonasta dollarista alla sataan miljoonaan vuoden 2014 alkuun mennessä. Samanaikaisesti Virgin Australia on lisännyt tarjottuja matkustajakilometrejä (ASK) 4,5 miljardilla verrattuna Qantasin 4,2 miljardiin.


Vanhemman kaluston poistoa nopeutetaan

Laivastomuutokset koskevat yli 50 lentokonetta, joista osa poistuu vahvuudesta kokonaan ja uusien koneiden vastaanottamista lykätään tulevaisuuteen. Tilikauden 2016 loppuun mennessä laivastossa on yhdentoista konetyypin sijaan enää seitsemän erilaista konetta ja keski-ikä kahdeksan vuotta.

Qantas_A380Qantas nopeuttaa Boeing 747 -koneiden poistamista laivastostaan ja ne korvataan A330-200 -koneilla. Kaikkiaan kuusi vanhempaa 747-konetta poistuu laivastosta tilikauden 2016 puoliväliin mennessä. Laivastoon jää yhä yhdeksän muutostyöt läpikäynyttä jumboa, jotka vastaavat palvelutasoltaan A380-konetta.

Viimeiset kaksi 737-400-konetta poistuu kuluvan kevään aikana ja kaikki Boeing 767 -koneet jäävät sivuun tilikauden 2015 kolmannella neljänneksellä.

Kaikkiaan kahdeksan tulevan A380-koneen luovutusaikatauluja siirretään tulevaisuuteen. Nykyisen kahdentoista A380-koneen aikataulumuutoksilla parannetaan koneenkäyttöä.

Lykkäyslistalle jouvat myös kolme halpalentoyhtiö Jetstarin Boeing 787-8 Dreamlineria ja A320-koneiden tilauksia järjestellään uudelleen.


Työvoimaa vähennetään

Seuraavien kolmen vuoden aikana Qantas vähentää 5000 henkeä ja jäädyttää koko konsernin työntekijöiden palkat. Leikatuiksi joutuvat myös johdon bonukset joiden vaikutukset ovat toimitusjohtajan kohdalla 36 prosenttia. Palkankorotuksia tai bonuksia ei makseta ennen kuin Qantas tekee kokonaisen vuoden aikana positiivisen tuloksen.

Yhtiön toimistoväestä ja ei operatiivisista työntekijöistä vähennetään 1500 henkilöä, kaikki linjahuolto operaatiot järjestellään uudelleen ja Avalonin huoltopiste lopetetaan ja catering palvelut uudistetaan joiden myötä yksi yksikkö suljetaan kokonaa.

Muutosten jälkeen Qantas työllistää yhä yli 27 000 henkeä.