Rajavartiolaitoksen MVX-hankepäällikkö Kenneth Rosenqvist vahvisti Lentoposti.fi:lle 17. lokakuuta tulevan valvontalentokoneen rakentuvan suihkumoottorein varustettuun lentokoneeseen. Tämä rajaa ehdolla olleet 12 konetyyppiä kuuteen liikesuihkukoneeseen.
Kuusi potkuriturbiinikonevaihtoehtoa pudotettiin pois syksyn aikana, kun tarkennetun TRFI- tietopyynnön vastauksia arvioitiin. Vaatimuksissa oli optiona, että valvontakone kykenisi jopa yli yhdeksän tunnin toiminta-aikaan. Sen olisivat saavuttaneet suihkukoneiden lisäksi pienin muutoksin myös kaikki ehdolla olleet potkuriturbiinikoneet. Ne kuitenkin pudotettiin kuitenkin listalta pois useamman syyn perusteella. Suurimpina syinä Rosenqvist nosti esiin suorituskyvyn ja elinkaarikustannukset. Rajavartiolaitos tavoittelee parannusta toiminta-aikaan ja siten laajempien alueiden kattamista valvonnalla sekä pidempiaikaisen toimintakyvyn varmistamista ympäristövahinkojentorjuntatehtävissä. Toimintaympäristön muuttuessa on myös kasvava tarve itärajan valvonnan ja sen yhteydessä tehtävän Suomen alueellisen koskemattomuuden valvonnan tehostamiseen. Rosenqvist vahvisti tarjolle olevan kuusi liikesuihkukonetta eikä mitään niistä ole rajattu pois. Tarkka konetyyppi ratkeaa neuvotteluiden perusteella. On kuitenkin myös mahdollista, että joku mahdollisista pääsopimuskumppaneista tarjoaisi jotain uutta konetyyppiä. Todennäköisesti valinta on kuitenkin jokin kuudesta MVX-hankkeen listatusta konetyypistä.
MVX-hankkeen tavoitteena on rakentaa ainutlaatuinen suorituskyky Rajavartiolaitoksen ja koko Suomen tarpeisiin. Nämä yhdeksän toimittajaa ovat Dassault Aviation, Elbit Systems LTD, ELTA Systems, Field Aerospace, General Dynamics Mission Systems-Canada, L3Harris Technologies, PAL Aerospace Ltd, Sierra Nevada Corporation ja ST Airborne Systems AB. Ranskalaisen Dassault Aviationin tuotevalikoimasta löytyy Falcon 2000 MRA (Maritime Multi-Role Aircraft) -merivalvontakone. Israelilainen ELTA Systems on toteuttanut Gulfstream G280 -valvontakoneen sekä Embraer 600 Praetor -liikesuihkukoneeseen toteutetun P600 AEW-valvontalentokoneen. Suomi ei tosin ole hankkimassa ilmavalvontatutkalla varustettua versiota. Niin ikään israelilainen Elbit Systems LTD on rakentanut valvontakoneita mm. Gulfstream G550-liikesuihkukoneisiin.
Kanadalainen General Dynamics Mission Systems-Canada on puolestaan valmistanut mm. F/A-18 Super Hornet -hävittäjien keskustietojärjestelmän, jonka lisäksi se on mukana General Atomicsin UAV-hankkeissa. Toinen kanadalaistoimittaja PAL Aerospace Ltd puolestaan oli toteuttamassa Kanadan C-295M FWSAR-lentokoneita. Ruotsalainen ST Airborne Systems AB puolestaan on toteuttanut valvontaratkaisuja mm. Suomen Rajavartiolaitokselle, joka käyttää nykyisissä Dornier 228 -koneissaan MSS 6000 -tehtäväjärjestelmää. Uusin tarjolla oleva versio on MSS 7000.
MVX-hankkeeseen liittyy olennaisesti myös nykyisten Dornier 228 -valvontakoneiden elinkaaren loppuvaiheen suorituskyvyn varmistaminen. Koneet ovat jo noin 27 vuoden ikäisiä ja Rajavartiolaitos on raportoinut järjestelmien vikaantumisista. Elinkaaren turvaamiseksi on tehty suunnitelma, joka ylläpitää suorituskyvyn riittävällä tasolla. Kyse on varalaitteiden hankinnasta sekä huoltojen ennakoimisesta. Mitään uusia valvontajärjestelmiä Dornier-koneisiin ei aiota asentaa. MH Lue myös:
|
|||