Kehysriihen tiedotustilaisuudessa 5. huhtikuuta 2022 hallitus ilmoitti Euroopan muuttuneen turvallisuustilanteen johtavan kehyspoikkeukseen. Tilanteeseen välittömästi liittyvät maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden ja kyberturvallisuuden välttämättömät menolisäykset katetaan kehyksen ulkopuolisina.
Hallituksen antama tilausvaltuutus ja lupaus Rajavartiolaitoksen MVX-hankkeelle myönnettävästä lisämäärärahasta mahdollistaa hallitusohjelmaan kuuluneen valvontalentokonehankinnan etenemisen kohti tilausta. Rajavartiolaitoksen MVX-hankintaan varaudutaan 163 miljoonalla eurolla.
MVX-hankkeen rahoitus oli pitkään epäselvä ja sen arvioitiin tuovan jopa useamman vuoden viivästymisen valvontalentokoneiden hankintaan. Rajavartiolaitoksesta kerrottiin Lentoposti.fi:lle loppuvuodesta 2021, että käynnissä on suunnitelma nykykaluston suorituskyvyn ja käytettävyyden varmistamiseksi. Tuolloisen arvion mukaan Dorniereilla lennettäisiin vuoteen 2027 saakka vaikka MVX-hankkeelle saataisiin rahoitus vuoden 2022 aikana.
Nykyiset Dornier 228 -valvontalentokoneet itsessään toimivat edelleen, mutta elinkaaren päässä ovat erityisesti tehtäväjärjestelmät, tutkat, kamerapallot ja tietoliikennejärjestelmät. Pohdinnassa onkin vuoden 2022 aikana ollut vaihtoehtoja järjestelmien päivityksen suhteen nykyiseen kalustoon. Dornierien suorituskykyjen ylläpidon vaihtoehtoja tarkastellaan parhaillaan ja työ on kesken.
Tämä mahdollistaa nopean reagoinnin ja rahoituspäätöksen tultua on olemassa nopea valmius käynnistää osallistumisilmoitus ja tarjouspyyntö. MVX-hankkeessa toteutetaan vielä tarkennettu tietopyyntökierros kevään 2022 aikana.
"Lähtökohtaisesti nykyisillä Dorniereilla lennetään siihen asti, kunnes uudet suorituskyvyt on saatu käyttöön. Alustavan arvion mukaan Dorniereilla lennetään nyt turvatun MVX-hankkeen alustavasti vuoteen 2027 asti", jatkoi Rosenqvist.
"Tutustuessa ratkaisuihin niiden omassa toimintaympäristössä ja verraten sitä omiin tarpeisiin nähdään mitä ei pidä tehdä ja mitä ehdottomasti pitää tehdä", kommentoi Vartiolentolaivueen komentaja Matti Lallukka Lentoposti.fi:lle. "MVX-hankkeen viiveissä on se hyvä puoli, että on ollut mahdollistuus tarkentaa vaatimuksia ja konseptia. Hiomalla tarpeita voidaan osaltaan nopeuttaa neuvottelukierroksia. Viive tuo kuitenkin omat haasteensa operatiiviseen toimintaan Dornier-koneiden tehtäväkelpoisuuden ylläpidossa", jatkoi Lallukka.
Tämä olisi voinut tuoda lisähaasteita myös määrärahojen osalta. Lisäksi henkilöstöresurssit ovat rajalliset, sillä samat osaajat joutuisivat viemään läpi kahta suurhanketta samanaikaisesti. “Nyt tilanne ja aikataulut näyttävät selkeästi paremmilta ja MVX-hanke etenee ennen tulevaa helikopterihanketta”, arvioi Lallukka.
Nyt luvassa oleva 163 miljoonan euron määräraha on edelleen tarkoitettu nimenomaan Dornier 228 -valvontalentokoneiden korvaamiseen suorituskykyisillä ja moderneilla lentokoneilla. Muuttunut turvallisuusympäristö on luonnollisesti huomioitu suorituskykyjen kehittämiseksi mikä ei aikaisemmalla 60 miljoonan euron määrärahalla olisi ollut mahdollista. "Aiempi määräraha-arvio eli 60 miljoonan perustui Dornierien korvaamiseen minimisuorituskyvyillä. Määrärahalla olisi voitu korvata nykyiset suorituskyvyt, mutta kehittämiseen ei olisi kyetty", täsmensi Rosenqvist. Muuttunut turvallisuustilanne pakotti kuitenkin tarkastelemaan uudelleen MVX-hankkeen kriittisiä suorituskykyvaatimuksia. Niiden osalta on huomioitu erityisesti kasvava tarve itärajalla tapahtuvaan valvontaan ja sen edellyttämiin suorituskykyihin. "Lisäksi kustannustaso on noussut selvästi verrattuna tilanteeseen vuonna 2020, jolloin edellinen tietopyyntö toteutettiin. Hankinnan mahdollinen sisältö selviää tarkemmin pian julkaistavasta tarkennetusta tietopyynnöstä", päätti Rosenqvist. Suomelle on siis luvassa entistä suorituskykyisempi ratkaisu. MVX-hankkeessa on koko ajan ollut tavoitteena rakentaa ainutlaatuinen suorituskyky Rajavartiolaitoksen ja koko Suomen tarpeisiin. MH Lue myös artikkeli: Suomen meripelastuskyky Pohjoismaiden huipulla – viimeinen Rajan Super Puma modifikaatio valmistui Lue myös aiemmat MVX-hankkeesta kertovat uutisemme:
|
|||