Merivalvontalennolla ollut Rajavartiolaitoksen vartiolentolaivueen Dornier 228 -valvontakoneessa (OH-MVO) tehty savuhavainto johti tehtävän keskeytymiseen. Ohjaajat laskeutuivat varotoimenpiteenä turvallisesti lähimmälle mahdolliselle lentokentälle Poriin maanantaina 23. elokuuta noin kello 15.00.
Aiemmin elokuussa valvontalentokoneella oli määrä esitellä kyvykkyyksiä Kaivari 21 -lentonäytöksessä pudottamalla öljynäytteenottopoiju. Esittely jäi tekemättä, sillä pian lentoonlähdön jälkeen kone vikaantui ja ohjaajat lensivät koneen takaisin Turkuun. Varakoneessa ei ollut rullaovea pudotustehtävään. Lisäksi tuolloin oli rikki myös lentokoneen valvontatutka.
Käynnissä oleva MVX-hanke kuuluu sisäministeriölle, jonka rahoitus on suurien haasteiden edessä Rajavartiolaitoksen investointeihin on esitetty 60 miljoonan euron määrärahaa hallitusohjelman mukaisten kahden uuden valvontalentokoneen hankintaan. Tätä määrärahaa ei hankkeelle kuitenkaan ole vielä varattu. Rahoitusviiveen seurauksena MVX-hanke viivästyy merkittävästi. Sisäministeriö esitti 13. elokuuta hallinnonalalleen määrärahaa vuoden 2022 talousarvioon yhteensä 1,692 miljardia euroa, mikä on 115,7 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2021 varsinaisessa talousarviossa.
Nykyiset kaksi 1990-luvulla hankittua Dornier 228 -valvontalentokonetta saavuttavat 30 vuoden käyttöiän vuonna 2025. Mikäli valvontalentokoneita ei korvata, Suomella ei jatkossa ole kyseisiä operatiivisen toiminnan kannalta välttämättömiä suorituskykyjä rajavalvontaan, meripelastukseen, ympäristövalvontaan ja alueellisen koskemattomuuden valvontaan. Uusilla koneilla kyettäisiin tuottamaan turvallisuutta monipuolisesti maalla ja merellä seuraavan 30 vuoden ajan. MH Lue myös:
|
|||