Maanantaina LaGuardian kentällä onnettomuuteen joutunut Southwest Airlinesin Boeing 737-700 -matkustajakone (N753SW) osui maahan nokkateline edellä. Onnettomuustutkintaviranomainen kertoi torstai-iltana tutkimusten alustavista tuloksista. Laskussa yhdeksän ihmistä loukkaantui lievästi. Laskusiivekkeet asetettetiin 30 asteesta 40:een noin 56 sekuntia ennen laskeutumista. Koneen ollessa 32 jalan korkeudessa noin neljä sekuntia ennen maakosketusta nopeutta oli 134 solmua ja nokka ylös -asento kaksi astetta. Kone tuli kuitenkin laskuun nokka kolme astetta alhaalla nopeuden ollessa 133 solmua. Nokkateline osui ensimmäisenä kiitotien pintaan ja sen rakenteet pettivät. Teline tunkeutui ylös avionikkatilaan ohjaamon alle (kuva oikealla). Boeing 737-700 liukui noin 19 sekuntia kiitotiellä keulaosansa varassa. Se pysähtyi noin 660 metrin päähän. Kone evakuointiin takaliukumäen kautta. NTSB ei kommentoi vielä onnettomuuden lopullista syytä eli miksi koneen asento muuttui viime hetkellä. Ohjaamon ääninauhuri puretaan perjantaina ja se saattaa tuoda lisää valaistusta tapahtumiin. Lennontallentimien tiedot sisältävät yli 1000 tallenttettua parametriä edellisen 27 tunnin ajalta. Lue myös:
|
|||