Suomalainen avaruusteollisuus esittäytyi Euroopan Avaruusjärjestön ESA:n uudelle pääjohtajalle Johann-Dietrich Wörnerille (kuvassa alla) hänen Suomen vierailunsa aikana ”Space on Stage” -tapahtumassa 7. huhtikuuta 2016. Tapahtuma järjestettiin Aalto-yliopiston Design Factoryn tiloissa. Avaruus kiinnosti ja sali täyttyikin ääriään myöten täyteen. Seminaarissa ja näyttelyssä olivat esillä mm. Aalto 1 ja Aalto 2 -satelliitit, Aboa Space Research Oy (ASRO), DA-Design Oy, Ilmatieteen laitos, Iceye, Nanovate Oy, Reaktor, ReSoLVE, RUAG Space Finland ja URSA. Kotimaisella avaruusteollisuudella on jo yli 30 vuoden historia. Suomessa on korkeaa osaamista erityisesti avaruussatelliittien elektroniikkaan, ohjelmistoihin, rakenteisiin, tietojärjestelmiin ja tietoliikennetekniikkaan liittyen. Avaruusteollisuutemme on toimittanut tuotteitaan yli 40 satelliittiohjelmaan.
Suomen ensimmäinen Aalto-1 eli 3U CubeSat -standardia seuraava nanosatelliitti laukaustaan avaruuteen touko-kesäkuussa. Sen matkassa polaarikiertoradalle kulkee suomalaista huipputekniikkaa (lue aiheesta tarkemmin linkistä tämän uutisen lopussa). Avaruusteknologia luo mahdollisuuksia Tekesin vuonna 2015 toteuttaman yrityskyselyn alustavien tulosten mukaan noin neljäsosa kyselyyn vastanneesta yli 800 suomalaisesta yrityksestä hyödyntää tuotteissaan, palveluissaan ja prosesseissaan avaruusteknologiaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Myös useissa eurooppalaisissa tutkimuksissa on havaittu, että investoinnit avaruusteollisuuteen palautuvat yhteiskuntaan keskimäärin 3-5 -kertaisina. "Suomen avaruusteollisuus toivookin tasavertaisia kilpailun lähtökohtia muihin Euroopan maihin verrattuna. Kansallisella rahoituksella ja asiakkuudella on merkittävä rooli avaruusteknologian hyödyntäjänä ja viennin mahdollistajana." Aalto Space on Stage -tapahtuma Lue myös:
|
|||