Viestintävirasto muistuttaa PED-laitteiden käytön lennolla olevan edelleen rajoitettua

OnAir_1Viestintävirasto muistuttaa, että lieventyneistä käytännöistä huolimatta esimerkiksi matkapuhelinten täytyy edelleen olla kytkettynä lentotilaan, jotta niitä voi käyttää lennon aikana. Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA päivitti syyskuussa 2014 eurooppalaisille lentoyhtiöille suunnattua ohjeistusta mobiililaitteiden käytöstä lennon aikana.

EASA:n linjauksen mukaan lentoyhtiöt voivat itsenäisesti päättää kannettavien elektronisten laitteiden käytön sallimisesta lennon aikana, kunhan niiden käyttö ei vaikuta lentokoneen turvalliseen operointiin.

EASA:n ohjeiden ohella matkaviestinten käytössä on noudatettava myös muiden viranomaisten määräyksiä, kuten esimerkiksi Viestintäviraston määräystä, jonka tarkoituksena on matkaviestinverkkojen häiriöttömyyden varmistaminen. Matkaviestinten käyttö lennon aikana normaalitilassa voi aiheuttaa häiriöitä muun muassa maanpäällisten matkaviestinverkkojen toimintaan.

Viestintäviraston määräykset eivät rajoita matkaviestinten lennonaikaista käyttöä, kunhan ne on asetettu lentotilaan. Matkaviestin on lentotilassa silloin, kun sen matkaviestinverkkojen taajuuksilla toimivat radiolähettimet eivät ole käytössä. Useimmissa matkapuhelinmalleissa on oma asetuksensa lentotilalle, ja sen aktivoiminen sulkee muun muassa laitteen matkapuhelinverkko-, WLAN- ja Bluetooth-yhteydet sekä estää FM-radion käytön.

Lentomatkustajien tulee huomioida, että ns. normaalitilassa (lentotilaa ei ole kytketty päälle) matkaviestinten käyttöä rajoittaa Viestintäviraston määräys 15. Määräyksen mukaan matkaviestintä ei saa käyttää ilma-aluksessa tai muussa ilmailuun käytettävässä laitteessa lennon aikana, ellei siihen ole asennettu erityistä matkaviestintukiasemaa, jonka kautta verkkoon kytkeydytään. Tässä tapauksessa tukiasema säätää matkaviestinten lähetysasetukset sellaisiksi, että ne eivät aiheuta häiriöitä muille taajuuksien käyttäjille. Tällöinkin matkaviestinten käyttö on sallittu vain yli 3 kilometrin korkeudessa.

Matkaviestinten ja muiden kannettavien elektronisten laitteiden käytössä ilmailussa on aina noudatettava EASA:n, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin sekä muiden viranomaisten määräyksiä. Lentoyhtiöllä tai koneen kapteenilla on lisäksi harkintansa mukaan oikeus kieltää mainittujen laitteiden käyttö missä tahansa lennon vaiheessa.

Lue myös uutisemme syyskuulta, jossa kerrotaan EASA:n tuoreimmasta kannasta PED-laitteisiin: