Cseries edistyy maadoitettunakin - ensimmäinen CS300 valmistui kokoonpanosta (video)

Cseries_CS100_FTV1Bombardier vahvistaa parhaillaan viimeisimpien moottorimodifikaatioiden toimintaa yhteistyössä valmistajan Pratt & Whitneyn kanssa. Koelentokoneiden maadoittamisesta huolimatta Cseries-ohjelma on edennyt ja käyttöönotto tapahtuu edelleen vuoden 2015 aikana.

Cseries-koneen Pratt & Whitney PW1500G-moottorissa havaittiin ongelmia toukokuun lopussa ja koneet maadoitettiin tutkimusten ajaksi. Kanadalaisvalmistaja on kuitenkin käyttänyt maadoitusajan hyödyksi ja koelentokoneisiin on asennettu mm. viimeisimmät ohjelmistot.

Viimeisin koelentokone FTV4 on valmis jatkamaan suorituskykykoelennoille heti, kun lentolupa taas saadaan ja Bombardierin mukaan se tapahtuisi jo lähiviikkojen aikana. Myös FTV5 on valmistumassa ja menee seuraavaksi maalaamoon sekä sisustan asennukseen. Sen kerrotaan myös liittyvän koelentolaivastoon kuluvan vuoden aikana.

Ensimmäisen suuremman CS300-koneen kokoonpano on myös valmis ja koneyksilö on myös jo sähköistetty. Uusimapana edistysaskeleena on myös ensimmäisen CS100-tuotantokoneen 50006 valmistuminen kokoonpanosta. Koneeseen asennetaan parhaillaan järjestelmiä. Molemmat koneet siirretään aikanaan koelentoryhmän käyttöön.

"Cseries lentää erittäin mukavasti. Olemme käyneet maksimikorkeudessa ja laajennamme suuren nopeuden aluetta. Käynnissä on myös hidaslento- ja sakkauskokeet, jotka ovat menneet hyvin", kertoo Bombardierin pääkoelentäjä ja Cseriesin johtava koelentäjä Chuck Ellis.

Rakennekokeista on tehty jo 80 prosenttia eikä vastaan ole tullut korjattavia löydöksiä. Kaiken on määrä olla valmista kuluvan vuoden loppuun mennessä.

"Lentäjät ovat erittäin tyytyväisiä koneeseen ja sen käsittelyyn. Olemme aikataulussa mm. polttoaineen kulutuksen, sakkausten, lentoonlähtöjen ja laskujen sekä lentomelun ja päästöjen kanssa.  Kaikki näyttää menevän suunnitellusti", kertoo Rob Dewar

"Uusi kokoonpanolinjasto on aikataulussa ja siirrymme sinne kuluvan kesän aikana. Koneen käyttöönotto tulee edelleen tapahtumaan vuoden 2015 jälkimmäisellä puoliskolla", avaa Dewar aikatauluja.