Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA ja Euroopan komissio seuraavat tarkasti Lähi-idän tilanteen kehittymistä ja vaikutuksia siviililentoliikenteelle. Syynä on 13.-14. huhtikuuta tapahtunut sotilasoperaatiopiikki Israelin ja Iranin välillä. Länsimaiset lentoyhtiöt siirtyivät ainakin toistaiseksi pois Iranin ilmatilasta vaikka ilmatilat ovat jälleen avautuneet. Asianomaiset viranomaiset olivat sulkeneet ilmatilansa Israelissa, Libanonissa, Jordaniassa, Irakissa ja Iranissa ennen Iranin Israeliin kohdistamaa iskua. EASAn mukaan nämä toimenpiteet pitivät siviililentoliikenteen poissa vaarallisista ilmatiloista. Nyt 14. huhtikuuta ilmatilat sulkeneet NOTAM-tiedotteet ovat umpeutuneet. Tämä mahdollistaa lentoliikenteen palaamisen normaaleille reitityksille. Näin tuskin kuitenkaan tapahtuu ihan lähitulevaisuudessa ainakaan länsimaisten operaattoreiden osalta, sillä sotilasoperaatioiden odotetaan jatkuvan alueella. Osa lentoyhtiöistä kuten Lähi-idän operaattorit ovat lentäneet Iranin itäosissa myös viime päivinä, jonka lisäksi ne ovat palanneet myös Irakin ilmatilaan. EASA seuraa tilanteen kehittymistä ja arvioi EU-operaattoreille kohdistuvia mahdollisia riskejä alueella ja toimii sen perusteella tarvittaessa. Euroopan lentoturvallisuusviranomainen toimii läheisessä yhteistyössä myös Israelin siviili-ilmailuviranomaisen kanssa saadakseen ensikäden tietoa, jonka perusteella voidaan arvioida tilannetta EU:n konfliktialuemekanismin kautta. Jo nyt Lähi-idän alueen ilmatilaan on annettu suosituksia ja rajoituksia, jotka on jaettu asianomaisille toimijoille. Tällaisia rajoituksia on voimassa mm. Israelissa, Irakissa, Iranissa, Jemenissä ja Syyriassa. Israelin osalta operaattoreiden tulee noudattaa varovaisuutta ja seurata ilmailutiedotuspalvelua Israelin ilmatilassa sekä alueella, joka yltää 100 merimailia sen ulkopuolelle. Iranin osalta voimassa on suositus noudattaa varovaisuutta sekä seurata ilmailutiedotuspalvelua. Lisäksi operaattoreiden tulee huomioida, että koko Teheranin lentotiedotusalueella on korkea riski vääriin lentoliikenteen tunnistuksiin ilmapuolustuksen osalta. Iran näiden lisäksi kieltänyt itse lennot Iranin ja Irakin välillä sekä rajoittanut siviililentoliikenteen maan itäosiin. Irakin osalta operaattoreille suositellaan lentojen lentämistä koko Baghdadin lentotiedotusalueella lentopinnan 320 yläpuolella. Syyrian osalta ylilentävän liikenteen tulee välttää kaikkia lentokorkeuksia Damaskoksen lentotiedotusalueella. Lue myös:
|
|||